Kyläblogi

Terveisiä aluevaltuustosta

Aluevaltuustossa päätämme, miten eteläsavolaiset hyvinvointipalvelumme konkreettisesti toteutetaan ja mihin suuntaan niitä kehitetään. Vastuuvalmistelijat ja ohjausryhmät ovat jo valmistelleet palvelustrategioita sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin että pelastustoimeen ja turvallisuuteen liittyen.

Palvelustrategia on meidän tärkein “työkalumme”, koska siinä määritellään, miten palvelut järjestetään hyvinvointialueellamme läheltä, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Monituottajuus sisältää julkisten palveluiden lisäksi sekä yksityisen että eri järjestöjen palvelutuotannon.

SOTE-palvelut tähtäävät osallisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Niissä painottuvat varhainen tuki ja ehkäisevät palvelut. Tavoitteenamme on kehittää sosiaali- ja terveyskeskusten yhteyteen monialaiset perustason palvelut kaikille ikä- ja asiakasryhmille. Ne sisältävät liikkuvat ja sujuvat palvelut, joissa tukena ovat eri alojen ammattilaiset.

Palvelut olisivat saatavissa yhdellä yhteydenotolla ja tavoitteena on päästä palveluun seitsemässä vuorokaudessa. Kehitystyön alla ovat digitaaliset palvelut ja asiakkaan omahoitopalvelut. 

Aluevaltuuston kokouksessa esitettiin myös jo ensimmäinen valtuustoaloite omalääkäritoiminnan käynnistämisestä hyvinvointialueellamme. Pieksämäellähän tästä toiminnasta onkin jo kokemusta. Virkamiehet ovat lähteneet valmistelemaan asiaa.

Miten pienten paikkojen ja reuna-alueiden ääni kuuluu?

Aluevaltuustossa ovat edustettuina kaikista aluevaaleissa ehdolla olleista hyvinvointialueemme jäsenkunnista vähintään yksi jäsen jokaisesta. Lisäksi aluehallituksessa on edustettuina kolme isoa ja kolme pientä kuntaa. Itsekin maalla asuvana pidän tärkeänä, että palveluita tuotetaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti alueen jokaiseen kolkkaan.

Uskon, että jokaisella valtuuston ja hallituksen jäsenellä on yhteinen tahto ajaa koko hyvinvointialueemme asioita. Emme lähde kehittämään toimintaamme vain oman kuntamme parasta ajatellen.

Meillä on mahdollisuus pohtia yhdessä Etelä-Savon hyvinvointialueen kuntien jo hyväksi koettuja ja huonoksi tiedettyjä malleja hyvinvointipalveluiden tuottamisesta. Tarvitsemme selkeät kartoitukset jokaisen kunnan palveluista.

Keskustan tavoitteena on ollut turvata lähipalvelut kuntalaisille ”yhdeltä luukulta” kuntalaista paikasta toiseen pompottamatta. Lähipalveluiden tuottamisessa digitalisaatio on yksi kehitettävä apuväline. Sen avulla voidaan varmistaa esimerkiksi se, että asiakas ohjautuu suoraan sellaisten sote-ammattilaisten luokse, joilla on hänen tilanteeseensa paras erityisosaaminen. Digipalvelujen käyttäjät myös vapauttavat vastaanotoilta tilaa niille, jotka sitä tarvitsevat.

Mikä rakentaisi luottamusta ja yhteistyötä?

Toivon, että suunnitelmia ja päätöksiä tehdessämme meillä on yhteinen into pohtia, kuinka asioita voidaan tehdä aiempaa laadukkaammin ja tehokkaammin. Kuntalaisten osallistaminen toimii mielestäni yhtenä luottamusta ja yhteistyötä rakentavana keinona.

Tiedottaminen ja kyselyt kulloinkin selvittelytyön alla olevista palveluista ja niiden kehittämisestä lisäävät myös luottamusta tehtäviin päätöksiin.

Näin uuden edessä tietoa tulee paljon. Tarvitsemme siis aikaa asioihin paneutumiseen. Tarvitsemme yhteisiä kokoontumisia ja aikaa keskustelulle. Näin asiat lähtevät selkiytymään.

Teams-kokoukset eivät ole mielestäni paras tapa keskustella ja rakentaa luottamuksellista yhteistyötä. Yhteisessä tilassa kokoontuen olemme parhaiten läsnä. Toistemme tunteminen rakentaa luottamusta.

On hienoa, että saimme Pieksämäeltä aluevaltuustoon seitsemän jäsentä. Aluehallituksen kokouksiinkin matkaa kolme valtuutettua. Ajomatkoillamme kokouksiin voimme vaihtaa kuulumisia ja rakentaa näin luottamuksellista suhdetta yhteisten asioiden hoitamisessa.

Tarvitsemme tueksemme erilaisia foorumeja, joissa voimme käydä säännöllistä keskustelua tuotettavista ja kehitettävistä palveluista yksityisten palveluntuottajien ja järjestöjen kanssa. Palveluita tarvitsevien asiakkaiden pitää olla tietoisia kaikista saatavilla olevista palveluista osana palvelupolkua.

Teksti: Soili Moilanen

Kirjoittaja on Pieksämäen kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuuston ja aluehallituksen jäsen, joka nauttii vapaa-ajallaan lenkkeilystä, puutarhatöistä ja talvella kuntopyöräilystä sekä lastenlasten kanssa puuhailusta.

Share This