Ensimmäinen opiskeluvuosi Kuopiossa on sujahtanut nopeasti. Se on kulunut pääasiassa kouluun kävellessä tai pyöräillessä sekä tietysti oppitunneilla ja laboratoriossa touhutessa.
Lapsena Jäppilässä kouluun käveleminen ei ollut vaihtoehto. Kodin ja koulun välinen matka oli sen verran pitkä. Maalla kasvaminen on opettanut paljon, mutta kaupunkielämäkin on päässyt yllättämään.
Matkani maalta kaupunkiin
Jäppilä palveli minua yläasteelle saakka. Kylältä löytyi ala-aste, pieni ruokakauppa, isovanhemmat sekä kaverit. Kuudennella luokalla muistutettiin, että seuraavana syksynä täytyy lähteä isompaan kaupunkiin eli Pieksämäelle.
Näistä ajoista on jo aikaa, mutta muistan koulupäivien olleen erittäin pitkiä koulumatkojen vuoksi. Kolmen vuoden ponnistelun jälkeen päätin, että nyt on muutettava lähemmäksi opiskelupaikkaa ja aloin etsimään sopivaa paikkaa.
Naapurikaupunki tarjosi kohtalaisen kokoista ja vastaremontoitua lukiota. Varkaus oli ennestään tuttu ja lähellä perhettä. Siltikään koulu ei ollut aivan kävelymatkan päässä, mutta koulupäivät lyhenivät huomattavasti.
Lukion viimeinen vuosi meni pohtimalla, missä olisin hyvä ja minne lähden seuraavaksi. Varkaus ei enää palvellut suunnitelmiani, mutta liian kauas tutuista en halunnut. Kevään yhteishaussa ensimmäiseksi kohteeksi sijoittui Kuopio ja pääsin opiskelemaan korkeakouluun. Kuopiossa asunnot eivät ole halpoja eikä niitä ole kesäaikaan juurikaan saatavilla. Lopulta asunto löytyi.
Luonto tuo turvaa ja rauhaa
En osannut kuvitella, millainen Kuopio olisi asuinpaikkana. Kuopiossa on paljon kaikkea, mutta se on toisaalta tiivis paketti. Vain muutaman sadan metrin päästä löytyy Kuopion yliopistollinen sairaala, erilaisia ruokakauppoja, kirjasto, apteekki, kirkko ja kävelymatkan päästä myös oma koulu.
Tärkein lähistöltä löytyvä asia on luonto. Puijonlaakso on luonnontäyteinen kaupunginosa ja läheltä löytyy Puijon tornia ympäröivä metsä täynnä polkuja. Maalla kasvaneena se tuo turvaa ja rauhaa. Se tuo paikan, jonne voi mennä miettimään tai muuten vain pois ihmisten ilmoilta.
Useimmiten poluilla ei ole ruuhkaa vaan siellä saa omassa seurassa. Oman asunnon ikkunastakin näkyy vain metsää. Ei teitä tai autoja, ei naapureita tai ohikulkijoita. Kissakin tykkää seurailla oravia ja lintuja, kun leikkikaveria ei ole tarjolla.
Kuinka kohtaamme ja ajattelemme?
Olen yllättynyt, kuinka moni kaupunkilaisnuori vain sanoo sen, mitä ajattelee. En tietenkään tiedä, millaisen kasvatuksen kukin on saanut, mutta mielestäni heidän tulisi miettiä käyttäytymistään ja sanomisiaan hieman tarkemmin.
Talvisaikaan kävellessäni takanani käveli kaksi nuorempaa poikaa. Heidän suustaan kuului maalla asuvia pilkkaava lause, jota en edes kehtaa teille kertoa. En tyypillisesti ota muiden mielipiteitä henkilökohtaisesti, mutta se kieltämättä yllätti.
Jatkoin kävelemistä, mutta päässäni pyöri monta kysymystä. Mikä oikeuttaa heitä sanomaan, jotain tuollaista. Äidin oppi on jäänyt mieleen: jos ei ole hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Kuopio on iso kaupunki ja suurin osa täällä on kaupunkilaiskasvatteja. Puuttuuko heiltä näkökulma meidän käytännöistämme ja tavoista vai onko maaseutu kasvattanut minut niin erilaiseksi?
Omista juurista voi olla ylpeä
Pienessä kylässä kaikki tuntevat toisensa. Niin oli ainakin ennen. Vastaantulijoita tervehditään ja puolitutuiltakin kysytään kuulumiset. Vaikka emme tuntisi, vastaantulijoita tervehditään siitä huolimatta.
Maalla kasvaminen on myös opettanut erilaisia kädentaitoja sekä tietynlaista mentaliteettia. Koko perheellä tehtiin peltotöitä ja polttopuita. Koulu ja kaverit löytyivät etäämmältä. Kaikki on nyt lähempänä mutta puolitututkaan eivät tervehdi kaupassa. Omaa menneisyyttä ja nykytilaa osaa nyt arvostaa ja toisaalta kritisoida paremmin kuin ennen.
Opiskelijan elämään isommassa kaupungissa kuuluvat opiskelijabileet. Vedetään haalarit jalkaan ja kokoonnutaan porukalla juhlimaan milloin mitäkin. Tämä suuremoinen haalarikansa herättää kiinnostusta myös muissa kuin opiskelijoissa. Monet tulevatkin suoraan kysymään, mitä opiskellaan.
Opiskelijat tunnistavat koulutusalat kyllä haalareiden väreistä, mutta heitä usein kiinnostavat enemmän se, mitä haalareissa on. Suurta mielenkiintoa on herättänyt eräs haalarimerkki, joka on kiinnitetty kaikkien nähtäville haalareiden etureiteen: “Pienen kylän kasvatti”.
Teksti ja kuvat: Sanna Taavitsainen
Kirjoittaja on Jäppilästä ja opiskelee parhaillaan bioanalyytikoksi Kuopiossa. Hän pyrkii käymään kotona Jäppilässä mahdollisimman usein ja on ylpeästi pienen kylän kasvatti.