Ihmeellistä, miten asiat voivat nivoutua yhteen. Tammikuun puolivälin paikkeilla kävelylenkilläni tuli vastaan Varkaudessa tuttu lenkkeilijä, syntyperäinen jäppiläläinen. Jotenkin jutustelu ohjautui Jäppilän Seurojentaloon. Miten se aikoinaan tuntui niin suurelta ja nykyisellään tyhjänä oleva tontti näyttää niin pieneltä.
Taisi olla seuraava päivä, kun sain somen välityksellä viestiä ja sähköpostiosoitteen – liittyen Jäppilään ja Jäppilän kyläblogiin netissä. Ja sittemmin aloitettiin sähköpostikeskustelu, josko minua kiinnostaisi kirjoittaa jotakin blogiin.
Mietintää se aiheutti. Vaikka nuoruuden ikävuodet olivat Jäppilä-aikaa, nyt takana jo reilu viisi vuosikymmentä asumista naapurikaupungissa. Mitäpä Jäppilän asioihin liittyvää olisi kirjoitettavaksi? Mietintää. Taitaa olla niin, että kylän väki suurelta osin taitaa olla minulle varsin vierasta. Hyvä niin, että nuorta väkeä on kylällä – kylä elää ja voi ilmeisesti ihan hyvin. Jäppilän asioita tulee seurattua eri medioiden välityksellä.
Jäppilä oli vilkas kulttuuripitäjä
Mutta se Seurojentalo. Ajattelin ottaa siitä asiantynkää, vaikka oli todella surullista, että Seurojentalo paloi 1970-luvulla. Se oli silloiselle Jäppilän kulttuurielämälle todella suuri menetys. Kyläläisillä tietty on ihan tarkka päivämäärä ja vuosi tiedossa – minulta se puuttui. Vaikka talo tulikin aika tutuksi 1970-luvun alkuvuosina – lähinnä Tihusniemen Opintokerhon harrastajateatteritoiminnan kautta.
Seurojentalo oli ollut jäppiläläisten kulttuuri-, harraste- ja liikuntatoimintojen vilkas paikka. Jäppilällä oli laajasti kulttuuripitäjän maine – jo talon alkuajoista alkaen. Ja vaikka Monitoimitaloa kirkonkylän koulun vierustalle alettiin suunnitella, Seurojentalon kotoisuus parvekkeineen oli syöpynyt sydämiin.
”Joka vanohoja muisteloo, sitä tikulla silimään” – näinhän sanotaan. Ei ole tarkoitus turruttaa lukijoita muisteloilla, mutta jotakin kuitenkin Seurojentalon toiminnoista.
Pelattiin koripalloa ja muistiini on erityisesti jäänyt koriskentällä liukasliikkeinen Kirkonkylän koulun opettaja Arvo Lyytikäinen. Järjestettiin Jäppilän Sotaveteraanit ry:n kanssa yhteisiä tilaisuuksia, teatteriesitykset tulivat Tihusniemen Opintokerholta. Ja toiset tahot järjestivät tansseja.
Musisointia Seurojentalon näyttämöllä
Ihan joku poiminta artistilistalta: Olavi Virta artistiuransa viimeisinä vuosina, Paavo Tiusanen orkesterinsa kera, maestro itse istumassa ja soittamassa hanuria Seurojentalon näyttämöllä kiikkustuolilla – ilmeisesti harrastajateatterin rekvisiittaa.
Sitten piti ihan pinnistää muistia. 1960-luvun teini- ja elokuvatähti Vesa Enne, Timo Tervo (Tervomaa) ja oliko bändi jo tuolloin nimellä Karma? Ja oliko bändissä mukana Erkki Liikanen? Joka tapauksessa mieleeni on jotenkin jäänyt, että Liikasen Eki on kyllä käynyt Seurojentalon näyttämöllä musisoimassa.
Monenlaisia kulttuurielämyksiä sai Seurojentalon yleisö aikoinaan nauttia. Ja oliko myös näin, että talo toimi myös leffateatterina? Ja vielä, muistikuvissani on, että ”Jäppilän oma poika”, oopperalaulaja Veikko Tyrväinen, maineikas tenori Suomessa ja maailmalla, myös konsertoi Seurojentalossa, jonka asioista moni tietää kertoa huomattavan paljon lisää. Ilmeisesti tiedot talosta ovat ehtymättömät…
Nämä asiat ovat reilun puolen vuosisadan takaa. Sitä ennen Seurojentalo oli palvellut pitäjäläisiään ja vierailijoitaan sangen ansiokkaasti.
Uniikki hattukin on kotoisin Jäppilästä
Ja tähän loppuun. Piipahdin Jäppilän kotisivuilla netissä ja huomasin kirjoituksen Jäppilän Käsityön Ystävät ry:n Neulekahvilasta. No sehän sytytti. Tuttu yhdistys 1990-luvulta, jolloin puuhailin Jäppilän Uutiset -nimisen lehden parissa.
Tuona aikoina käsityöyhdistyksen aktiivi, Eila Nykänen Ruuhilammilta, yllätti minut. Jonkun tapaamisen yhteydessä hän ojensi minulle hatun. Eila oli itse huovuttanut ja valmistanut lierihatun, varustettuna tekstillä ”Press”. Sepä oli yllätys. Hattu oli vuosikymmeniä vaatehuoneen hyllyllä, mutta viime kesänä se sai varsinaisen ensikasteensa.
Taidekeskus Väinölän, Väinölä-rakennuksen viettäessä 110-vuotisjuhlaansa. yleisölle oli jo ennakkoon ilmoitettu, että voisi ihan hyvin sonnustautua hattuun. Pistinpä huopahatun päähäni ja hattu saikin ihan arvoisensa huomion ja ihastelun. Ja samalla tuli mainittua Jäppilä ja sen käsityöyhdistys.
Vesa Moilanen
Kirjoittaja on pitkän linjan mediatyöläinen, joka asuu Jäppilän naapurissa
