Uutiset

Mukava virkistyspäivä Heinäselällä

Pieksämäen Seudun Sydänyhdistys vietti elokuista virkistyspäivää Jäppilässä Heinäselällä. Virkistymässä oli 89 osallistujaa. 50 heistä tuli bussilla, ja loput omin ja kimppakyydein.

Päivä oli mukava. Ruokailu sujui KARU-tilan puolella. Sen jälkeen toinen puoli porukasta aloitti tuolijoogan, ja toinen puoli lähti kuuntelemaan Heinäselän mielenkiintoista historiaa ulkona ja tuvassa. Ja sitten vaihdettiin ryhmät. Lopuksi oli tarjolla kahvitukset leivonnaisen kera. Väliin mahtui myös laulua.

Tiina Reats ohjasi tuolijoogaa virkistyspäivän osallistujille.
Veikko ja Leila Koukonen olivat hyvin tyytyväisiä virkistyspäivän ohjelmaan ja tarjoiluun.

Nostoja tulevasta toiminnasta

Pieksämäen Seudun Sydänyhdistys on virkeä yhdistys, jossa on jäseniä yli 500 tällä hetkellä. Sydänkerhoa pidetään kerran kuukaudessa, paitsi kesällä. Muutamia matkoja tehdään vuosittain kotimaassa ja esimerkiksi Virossa. Konsertteja ja teatteriesityksiä käydään katsomassa lähikaupungeissa.

Terveysmittauksia (verenpaineen ja pulssin tarkastelua, kolesterolia ja eteisvärinätunnistusta) tehdään esimerkiksi Pieksämäen Hyvinvointiviikolla Prisman aulassa apteekin luona 17.9.2024 klo 10 – 14.

Tulossa on myös mielenkiintoinen luento Poleenissa tiistaina 24.9.2024 klo 18.00, jolloin lääketieteen tohtori Mikko Pänkäläinen luennoi aiheesta ”Pettääkö pessimistin pumppu? Psyykkisten tekijöiden vaikutus sepelvaltimotautiin sairastuvuudessa”.

Tervetuloa kuulolle! Tilaisuus on avoin kaikille ja sinne on vapaa pääsy. Siellä tapaat myös meitä sydänyhdistyksen toimijoita. Olet tervetullut mukaan toimintaan.

Lisätietoja yhdistyksen toiminnasta antaa yhdistyksen puheenjohtaja Maritta Hämäläinen, puh. 044 574 1228. Lisätietoja löytyy myös yhdistyksen nettisivuilta.

Leena Suhonen kertoi Heinäselän talon värikkäästä historiasta.

Teksti: Maritta Hämäläinen

Kuvat: Tuula Lindholm

Share This