Talvella kaipuu alkaa tulla jopa uniin. Unessa päätän yhtäkkiä jättää kaiken ja lähteä Jäppilään. Lähden ajamaan Helsingistä polkupyörällä, mutta Mikkelissä herään.
Ensimmäinen tunne herätessä on pettymys. Olisin niin mielelläni päässyt perille, lämmittänyt saunan ja käynyt uimassa. Mutta vaikka näissä talviunissa on aina kesä, ja matkan unen Mikkeliinkin taittaa unen jopolla kevyesti, unissa en koskaan pääse perille.
Kesä ja Jäppilä tuntuvat niin kaukaisilta. Pikku mökkini Syvänsin rannalla, ilman mukavuuksia ja ylellisyyksiä, on käytössä vain kesäisin.
Parasta ylellisyyttä on rauhoittuminen
Ilman mukavuuksia ja ylellisyyksiä, vähättelen. Niitähän tässä on vaikka millä mitalla. Sauna, terassi ja laituri. Syvänsin tummanpuhuvaan syvyyteen sukeltaminen on virkistävintä eliksiiriä, minkä tiedän.
On hehkuvat auringonlaskut, marjamättäät ja salaiset sienipaikat. Parasta ylellisyyttä on kuitenkin rauhoittuminen ja maisemaan asettuminen.
Silloin pystyy hengittämään syvään ja rauhallisesti, kuuntelemaan ympäröiviä ääniä, katselemaan järveä ja pilvien kuvioita ja tuntemaan kevyen, lämpimän tuulen, joka on erilainen kuin missään muualla.
Maisema ei ole koskaan sama
Tähän maisemaan ei kyllästy, koska taivas ja järvi eivät ole koskaan samat. Ja juuri kun totean näin, kurkiparvi lentää järven yli, joutsenet lipuvat laiturin ohi, kuikka sukeltelee kauempana ja sorsat kipuavat mustikkamättäille ruokailemaan.
Tapahtuu niin paljon kaikenlaista, ettei maisemasta pysty irrottamaan katsettaan. Maiseman ja paikan voi kokea kuitenkin kaikilla aisteilla, ei se rajoitu pelkkään katsomiseen.
Se tuntuu jalkapohjien alla neulasmattona ja karheana männynrunkona kättä vasten, ketunleivän kirpeytenä ja metsämansikan makeutena.
Ajan kulku muuttuu
Vietin lapsena kesiä Jäppilän mummolassa ja olin varma, että Jäppilä on maailman paras paikka. Tänä kesänä Syvänsin rannalla olen nähnyt kaiken, mitä talvisin kaipaan: valkoisen aamu-usvan, iltaruskon, sateen ja sateen jälkeisen autereen.
Olen edelleen sitä mieltä, että Jäppilä on maailman paras paikka, ja mökkimaisema on sydämen maisemani, jonka haluaisin toisaalta pitää visusti salassa ja toisaalta taas paljastaa kaikille.
Tämä vaatimaton mökki on paikka, joka ei huuda huomiota, vaan ottaa tulijan vastaan hiljaa ja rauhallisesti. Täällä ajan kulku muuttuu ja mukautuu luonnon rytmiin, joka on pysyvä ja vakaa.
Teksti ja kuvat: Päivi Kettunen
Kirjoittaja on helsinkiläinen matkailun ammattilainen ja Jäppilän kesäasukas.
