Vesa Moilanen muistelee vuoden ensimmäisessä kyläblogissa Jäppilän Seurojentaloa ja pitäjän vilkasta kulttuurielämää.
Nurinkäännetty turkistakki ja jouluradio
Jäppilän piiripappi Jukka Erkkilä pohtii joulukuun kyläblogissa, miten jouluperinteet muuttuvat.
Jäppilä naapurin silmin
”Jäppiläläiset saavat olla ylpeitä omasta tekemisestään, eikä haittaisi, vaikka muutkin siitä ottaisivat opikseen”, kirjoittaa Anne Vänttinen marraskuun kyläblogissa.
Olenko kylän kehityksen jarru?
Matti Kauhanen rohkaisee maaseudun tilojen ja kiinteistöjen omistajia katsomaan tulevaisuuteen ja miettimään rakennusten kohtaloa riittävän ajoissa.
Mökkeilyä Jäppilässä
Pitkän työviikon päälle ajatus omasta rauhasta, saunasta ja rannasta houkuttelee mökille Jäppilään. Terhi Hulkko tiivistää kyläblogiin mökkielämän tunnelmia.
Maaseutuelämä on omannäköistä
Omannäköisen elämän toteuttaminen maaseudulla on enemmän kuin suotavaa, muistuttaa Aada Penttinen kesäkuun kyläblogissa.
Hyvä vetää puoleensa hyvää
Helmikuun kyläblogissa kansalaisaktiivi Hanna Moilanen haastaa pohtimaan, millaista on hyvä elämä pienenevässä maaseutukaupungissa.
Ajan lisäys on hidastelua
Tammikuun kyläblogissa Aki Heinonen kummastelee, miksi kaupunki haluaa eroon järjestöjen vilkkaassa käytössä olevista tiloista.
Kurkistuksia joulunaikaan
Kristiina Lappi tekee joulukuun kyläblogissa taidekurkistuksia menneeseen ja nykyhetkeen eri puolilla Jäppilää ja maailmaa.
Nostetaan hattuu, vaikka sattuu
Kohteliaisuus ja huomaavaisuus on tärkeää, vaikka tavat saattavat muuttua ajan myötä. Matti Kauhanen pohtii kyläblogissa, miten hyvä käytös on näkynyt eri aikoina.