Suutuspäissään yrittäjäksi
Työn perässä ei välttämättä tarvitse muuttaa muualle. Kimmo Tenhunen loi itselleen työpaikan perustamalla autokorjaamon lapsuuskotinsa maisemiin.
Teksti Hanna Moilanen
Kuvat Jukka Suhonen
Kyltti ohjaa kääntymään pellon poikki autokorjaamon pihaan Jäppilän Niemenkylällä. Maalaistalon pihapiiriin askel kerrallaan laajennetut KST Auton tilat ovat palvelleet jäppiläläisiä jo reilun 20 vuoden ajan.
”Uudet asiakkaat ihastelevat välillä korjaamon sijaintia, kun vesistöä on molemmissa suunnissa ympärillä. Itse ei maisemaa mieti. Se on aina ollut siinä”, korjaamoyrittäjä Kimmo Tenhunen nauraa.
Vuoden 1993 alussa Tenhusta ei naurattanut. Hän oli hakenut yrittäjäkurssille, ja saanut kurssin järjestäjältä kielteisen vastauksen. Pakeista sisuuntuneena nuori mies jätti ilmoituksen yritystoiminnan aloittamisesta aprillipäivänä 1. huhtikuuta.
”Päätin, että ei tässä kursseja tarvita ja perustin äkäpäissäni yrityksen. Kantapään kautta on tullut opeteltua yrittäjän arkea vuosien aikana”, Tenhunen virnistää.
Alussa oli hiljaista
Alussa Tenhunen ei itsekään uskonut, että elämän ja toimeentulon voisi laskea oman yrityksen varaan. Alku oli hiljainen. Ensimmäisten yhdeksän kuukauden liikevaihto oli pieni murto-osa nykyisestä.
Vuodet ja vuosien varrella saatu tunnustus on osoittanut, että KST Auto ei jäänyt aprillipilaksi. Nykyisin korjaamo työllistää yhden vakituisen ja toisen osa-aikaisen työntekijän. Lisäksi kuvioissa pyörii opiskelijoita oppimassa ammatin arkea.
Suurimmat investoinnit tehtiin noin kahdeksan vuotta sitten, kun maalaamotilat päivitettiin muuttuneiden asetusten mukaisiksi.
Kokonaisuudessaan yrityksen kehittämistä on ohjannut varovaisuus. Korjaamo sijaitsee keskellä maaseutua, sivussa valtaväylistä. Toisaalta Jäppilän alueen ja asukasmäärän näennäinen pienuus on suhteellista.
”Jos koko Jäppilän autokanta korjattaisiin ja huollettaisiin meillä, täällä saisi olla vähintään viisi ukkoa töissä”, Tenhunen arvioi.
Asiakkaat arvostavat osaamista
Autoja Kimmon korjaamolle tulee Jäppilän lisäksi Varkaudesta, Joroisista, Suonenjoen suunnalta, Rantasalmelta ja jopa Heinolasta asti. Lisäksi osa kesäasukkaista suunnittelee autojensa huollot lomakaudeksi.
Varkautelainen Pertti Hätinen on KST Auton uskollinen asiakas jo vuosien takaa. Hän on ehtinyt maalauttaa autoaan, oiotuttaa peltejä ja korjauttaa moottoria.
”Tämä on paikka, jossa osataan korjata oikeasti eikä vain vaihdella varaosakomponentteja. Täällä kun on käyttänyt auton, sitä ei ole koskaan hylätty katsastuksessa sen jälkeen”, Hätinen kehuu.
Hätinen arvostaa myös sitä, että korjaaja kertoo omia huomioitaan auton kunnosta.
”Miehillä on korkea työmoraali. Täällä ei tehdä pelkästään sitä, mikä minun mielestäni on pielessä, vaan katsotaan samalla kokonaistilanne.”
Korjaamon palvelujen lisäksi Kimmon putiikista voi ostaa erilaisia autotarvikkeita, renkaita, öljyä ja pesunesteitä.
”Meiltä voi ostaa myös varaosia, vaikka haluaisikin laittaa ne itse paikalleen”, Tenhunen vinkkaa.
Uusimpana avauksena ovat pienet ruuvi- ja koukkupussit. Jos kotiin tai mökille ei tarvitse kuin yksittäiskappaleen jotain tuotetta, ei kannata lähteä ostamaan kaupungista kilon pakettia.
Asiat hoituvat jouhevasti
Armeija-aikaa lukuun ottamatta nelikymppinen Tenhunen on asunut aina Jäppilässä. Omat lapset viilettävät nyt samalla pihalla, missä heidän isänsä pinkoi pikkupoikana.
”Ei ole koskaan ollut sellainen olo, että täältä pitäisi päästä pois. Jokaisessa paikassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Jäppilässä on huomattavasti enemmän hyviä.”
Tenhusen kokemuksen mukaan asiat hoituvat jouhevammin pienellä paikkakunnalla. Apu on usein yhden puhelinsoiton päässä. Jos yllättäviä tilanteita tulee vastaan, kaikki joustavat.
”Tempaisin pari vuotta sitten töissä sormen huolella auki. Terveysasemalta oli jo valot sammutettu, kun ehdin sinne, mutta silti saatiin sormi paikattua kuntoon. Kaupungissa ovi olisi todennäköisesti mennyt minuutilleen kiinni”, Tenhunen pohtii.
Yrityskuvioissa Tenhunen on saanut apua esimerkiksi englanninkielisten ohjeiden kääntämiseen toiselta paikalliselta yrittäjältä. Jenkkiautojen puuttuvat varaosat kulkevat välillä Niemenkylälle Amerikassa matkaavan yrittäjän laukussa.
Perheen 9-vuotias poika, Ville, pyörii jo mukana korjaamolla. Poika osaa esimerkiksi poistaa testerillä autojen vikakoodeja.
”Olen jo aloittanut käännytystyön. Ville jo puhuu tulevansa auttamaan sitten isona.”, Tenhunen nauraa.
”Vakavasti puhuen tässä on yrittäjänpaikka valmiina Villelle tai vanhemmalle lapselle Hannalle. Mutta tottakai kumpikin saa tehdä omat valintansa niin kuin parhaaksi näkee.”