Jäppilä naapurin silmin
”Jäppiläläiset saavat olla ylpeitä omasta tekemisestään, eikä haittaisi, vaikka muutkin siitä ottaisivat opikseen”, kirjoittaa Anne Vänttinen marraskuun kyläblogissa.
Jäppilän vapaapalokunnassa nuorisotoimintaa vuosien tauon jälkeen
Vapaapalokunnan nuorisotoiminnan harjoituksissa
Keskustelutilaisuus: Pieksämäen sote-palvelujen tulevaisuus?
Yhdistysten järjestämässä keskustelutilaisuudessa pohditaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuutta Pieksämäellä.
Valokuitua tarjotaan Jäppilän kirkonkylälle
Valokuitunen Oy ja MPY tarjoavat valokuituliittymiä Jäppilän kirkonkylälle. Verkot rakennetaan, jos liittyjiä löytyy tarpeeksi.
Olenko kylän kehityksen jarru?
Matti Kauhanen rohkaisee maaseudun tilojen ja kiinteistöjen omistajia katsomaan tulevaisuuteen ja miettimään rakennusten kohtaloa riittävän ajoissa.
Mökkeilyä Jäppilässä
Pitkän työviikon päälle ajatus omasta rauhasta, saunasta ja rannasta houkuttelee mökille Jäppilään. Terhi Hulkko tiivistää kyläblogiin mökkielämän tunnelmia.
Hoitajavastaanotto on tärkeä jäppiläläisille
Jäppilän Kylät ry puolustaa kaikkien Etelä-Savon asukkaiden oikeutta tasavertaisiin lähipalveluihin.
Kampaaja Sirpa Ylöselle myönnettiin 40 vuoden ansiosta yrittäjänä Suomen Yrittäjien Yrittäjäristin Timanttiristi.
”Oma intohimo ja rakkaus työhön” on pitkän työurani juoni, sanoo Sirpa Ylönen. Sirpa muutti kotiseudultaan Sonkajärveltä töiden perässä ensin Kangasniemelle ja sieltä Jäppilään joulukuun alussa vuonna 1982. Vuoden vaihde meni remonttia viimeistellessä ja 3.1.1983...
Metsäkirkko kutsui hiljentymään
Elokuun viimeisenä maanantaina Pieksämäen seurakunnan järjestämä metsäkirkko kutsui hiljentymään Jäppilän Kivikurun jylhiin maisemiin
Jäppilän Taidekätköt on Suomen paras kylähanke
Jäppilän Taidekätköt on valittu koko Suomen parhaaksi kylähankkeeksi. Valinta julkistettiin Salossa valtakunnallisessa KyläAreena-tapahtumassa 31.8.2023.