Jäppilän Taidekätköt uudistuivat
Jäppilän uudistuneet Taidekätköt ovat nyt valmiina etsittäväksi ja löydettäväksi. Uusi kätkökartta ja vihjeet löytyvät sähköisessä muodossa täältä Jäppilän nettisivuilta. Paperisia karttoja on saatavilla Salesta, Puistokahvilasta, Teranmäen myymälästä, Heponiemen...
Palvelukysely: Jäppilän palvelut keräsivät laajasti kiitosta
Jäppilän palvelukyselyssä kiitettiin laajasti olemassa olevia palveluja. Esiin nousi myös toiveita uusista palveluista ja laajasti erilaisia kehittämisideoita.
Kenestä Vuoden jäppiläläinen?
Vuoden jäppiläläisen valinta tulee taas! Etsimme paikallista henkilöä, joka on tehnyt myönteisen vaikutuksen toiminnallaan, näkyvyydellään, maineellaan tai jollakin muulla osa-alueella. Kenet mielestäsi pitäisi nimetä Vuoden jäppiläläiseksi ja miksi? Ehdotuksen voi...
Soutele lammella ja istu iltaa grillin äärellä Jäppilässä
Ahvenlammen rannassa säilytettävät Jäppilän kyläveneet ovat vapaasti käytettävissä ilman ajanvarausta.
Pienen kylän kasvatti
Sanna Taavitsainen pohtii kyläblogissa omaa matkaansa maalta kaupunkiin. Vaikka opiskelut ovat vieneet isommalle paikkakunnalle, hän on edelleen ylpeästi pienen kylän kasvatti.
Kesäpäivät Jäppilässä – kesän kärkitapahtuma 27. – 28.7.
- Tänä kesänä odotamme suurella innolla ennen kaikkea Kesäpäivät Jäppilässä -tapahtumaa 27. -28.7. välivuoden jälkeen, sanoo kyläpäällikkö Sirpa Ylönen.Kesäpäivillä on runsaasti ohjelmaa. Ahvenaukion avajaisohjelmassa muun muassa Kylän tytöt esiintyvät 50-vuotisjuhlan...
Innostuneella mielellä uuteen kouluun
Syksyllä Jäppilän alakoulun kuutosluokkalaiset suuntaavat yläkouluun Pieksämäen kantakaupunkiin. Kysyimme heistä kahdelta, mitä ajatuksia isompaan kouluun siirtyminen herättää.
Kausiasukkaana Syvänsin rannalla
Suunniteltu Espanjan ja Portugalin matka vaihtui koronavuosina mökin ostoon Jäppilästä.
Eloisan aluevaltuutetut tapasivat kuntalaisia Jäppilässä
Tilaisuus kiinnosti, sillä paikalle oli tullut noin 20 henkeä. Jäppilän palokuntanaiset olivat tarjoilemassa kahvia ja pullaa, mutta kun kokous alkoi, he kertoivat iloisesti olevansa Jäppilän Kylät ry:n väkeä. Aluevaltuutetut Hyvinvointialueen aluevaltuutetut...
Uudistettu Telekkä-lintulaavu avattiin virallisesti
Telekkä-lintulaavu uudistettiin esteettömäksi retkikohteeksi. Laavun avajaisia juhlittiin toukokuun toisena lauantaina.