Henkilötarinat

Jenkkiruokaa keskellä kirkonkylää

Jenkkiruokaa keskellä kirkonkylää

Jäppilän Kievari kutsuu pysähtymään laadukkaan ja huolella valmistetun ruoan äärelle.

Teksti ja kuvat: Hanna Moilanen

 

Timo ja Tiia Tissarin jenkkityylistä ruokaa tarjoileva kesäravintola palvelee keskellä Jäppilää Ahvenlammen rannalla jo kymmenettä vuotta. Keittiöstä saapuu toinen toistaan herkullisempia annoksia terassille ja kauemmaksi pihanurmen keskelle asetettuihin pöytiin.

Isän ja tyttären työnjako on selvä. Timo hoitaa salin puolen ja Tiia kokkaa keittiössä. Ruokalistat ja toiminnan kokonaisuus suunnitellaan yhdessä.

Kievari on erikoistunut Yhdysvaltojen etelävaltioiden makumaailmaan, jolle tyypillistä on avotulella kypsytetty, miedosti savulta maistuva liha, kana ja kala. Monessa ruoassa maistuu cajun, mausteisen kuiva pippuriseos, joka tuo sopivasti potkua esimerkiksi perusmaultaan miedompaan kanaan.

Timo

Juomasuosituksia kannattaa kysyä Timo Tissarilta.

– Ruoka on tyypillisesti pehmeän tulista, mutta sen voi myös tehdä tosi tuliseksi. Kannattaa kertoa kokille, jos kaipaa voimakkaampaa makua, Tiia vinkkaa.

Keittiössä jokainen annos rakennetaan paikan päällä alusta asti. Laatuun ja aitoihin makuihin uskovat yrittäjät eivät sorru lämmittämään puolivalmiita eineksiä.

Timo Tissari savustaa lihan itse, ja raaka-aineissa ei kitsastella. Oma barbequekastike keitetään paikan päällä isolla kattilalla.

– Ketsuppia emme ole alkaneet itse tehdä alusta asti, mutta melkein kaikki muu tehdään, Timo naurahtaa.

Kievari palvelee kesällä viikonloppuisin ja heinäkuussa keskiviikosta sunnuntaihin. Joskus yksityistilaisuudet muuttavat perusaukioloaikoja, joten varsinkin pidemmästä matkasta tulevan kannattaa varmistaa tilanne puhelimella etukäteen.

 

 Livemusiikkia Manhattanilla

Ravintolan pyörittäminen on tuttua Tissareille suvun perinteiden ja oman aiemman kokemuksen kautta. Timo Tissarin vanhemmat avasivat aikanaan Kievarin ravintolakäyttöön vuonna 1971. Paikalla tosin on ollut majatalo ja kestikievaritoimintaa jo sitä ennen. Paikka on ollut suvun hallussa Timon isoukin ajoista asti.

Omat kannukset ravintolatoimintaan on hankittu ulkomailla. Timolla oli ennen Suomeen palaamista Jazz- ja bluesklubi NewYorkissa. Illallisteatterina toimineen paikan ideana oli yhdistää maukas ruoka ja livemusiikki.

Tiia puolestaan on opiskellut kokiksi Lontoossa ja työskennellyt siellä Michelin-tähdellä palkitussa ravintolassa.

– Kun hain kokkikouluun, kirjoitin perusteluksi haluavani tehdä Kievarista jotain enemmän kuin mitä sillä hetkellä koin pystyväni. Kun olin saanut kaipaamani opin, palasin tänne. Mummit ja ukit ovat kertoneet, että sanoin jo pienenä haluavani muuttaa Jäppilään, Tiia muistelee.

Kievarin sisämiljöö 2

Tunnelmalliseen Kievariin mahtuu nauttimaan ruoasta sekä sisälle että ulos terassille.

Kesäravintolan Amerikan makujen rinnalle mahtuu myös jotain varsin suomalaista. Jäppilän Kievarin yrittäjät leipovat lihapiirakoita kahtena aamuna viikossa lähiseudun kauppoihin. Se työllistää myös silloin, kun ravintola on kiinni. Tissarit myös liikkuvat ympäri Suomea ruokatapahtumissa Timon vajaa vuosi sitten nikkaroimalla liikkuvalla keittiövaunulla.

– Ruokafestareilla on hyvä tunnelma. Ihmiset voivat maistella erilaisia makuja ja oppia erilaisista ruokakulttuureista. Olemme tosi innoissamme siitä, Tiia hymyilee.

Tulevaisuudessa Kievarissa nähdään todennäköisesti taas jotain uutta, joka täydentää sopivasti tähän mennessä hyväksi havaittua.

– Olemme miettineet koko perheelle suunnattua teemapohjaista musiikki- ja ruokatapahtumaa, Timo paljastaa.

 

 Erikoistoiveista kannattaa kertoa etukäteen

Ruokailun lisäksi Kievariin voi poiketa nauttimaan suonenjokelaisen Peltolan tilan jäätelöä tai viilentämään kesäpäivää erikoisoluilla ja siidereillä. Tissarit tuovat maahan pieniä eriä juomia, joita ei välttämättä saa muualta.

– Kannattaa tulla baariin juttelemaan ja kertomaan, mistä tykkää. Kaikkia erikoisuuksia ei näy listoilla, Tiia vinkkaa.

Jäppilän Kievari on auki heinäkuussa ja kesäviikonloppuisin. Yksityistilaisuudet muuttavat aukioloaikoja.

Jäppilän Kievari on auki heinäkuussa ja kesäviikonloppuisin. Yksityistilaisuudet muuttavat aukioloaikoja.

Ruokalista vaihtuu kesän aikana useampaan kertaan. Esimerkiksi jälkiruoissa tehdään pienempiä eriä, ja sitten kokeillaan jotain uutta. Erikoisruokavalioista ja muista ruokatoiveista kannattaa varoittaa kokkia jo etukäteen.

– Yritämme ottaa toiveet huomioon parhaamme mukaan, Tiia lupaa.

Koska ruoka valmistetaan paikan päällä alusta asti, se ei ole pikaruokaa. Jos syöjiä tulee kerralla enemmän, ruoan valmistuminen voi kestää, vaikka keittiössä huhkitaan hikipäässä.

Kievariin kannattaakin tulla rauhassa nauttimaan kesän kauneudesta ja kiireettömistä hetkistä. Ruoan valmistumista odotellessa voi ottaa juotavaa ja viettää mukavaa aikaa ruokaseurueen kanssa. On myös mahdollista tehdä tilaus, varmistaa milloin ruoka on valmista ja lähteä sen jälkeen tutustumaan Jäppilän idylliseen kirkonkylään.

Share This