Heinäkuussa kaikki ovat tervetulleita Jäppilän Ahvenaukiolle myymään erilaisia tuotteita tai tarjoamaan palveluja lauantaisin klo 10‒13. Kesätori järjestetään nyt ensimmäistä kertaa.
‒ Halusimme virkistää Jäppilän kesää ja luoda kohtaamispaikan kyläläisille, mökkiläisille ja matkalaisille, useammassa yhdistyksessä vaikuttava kyläaktiivi Netta Nyyssönen kertoo.
Toritapahtumiin ei ole paikkamaksua eikä paikkaa tarvitse varata etukäteen. Toisaalta myöskään pöytiä tai katosta ei ole valmiina, vaan jokainen saa itse päättää, miten myyntipisteensä järjestää. Mukaan voi ottaa esimerkiksi viltin, pienen pöydän tai myydä kirppistavaraa auton takakontista.
Torille toivotaan muun muassa erilaisia puutarhan antimia, käsitöitä, kirppistavaroita, leivonnaisia tai muita myyntituotteita. Tarjota voi myös vaikkapa kasvomaalauksia, ennustuksia tai lyhyitä hierontoja.
‒ Tämä on hyvä mahdollisuus tuoda tarjolle oman mökin aarteita, joille itsellä ei ole käyttöä, Nyyssönen vinkkaa.
Yhdistykset kokoavana voimana
Jokaisena lauantaina paikalla on jokin jäppiläläinen yhdistys kokoavana voimana. Jäppilän Martat organisoi vaatteiden kierrätyspisteen 6.7. teemalla ”tuo tullessas, vie mennessäs”. Eläkeliiton Jäppilän yhdistys tuo torikahvilan Ahvenaukiolle 13.7.
Jäppilän Käsityön Ystävien pisteessä paistetaan lettuja ja pyöritetään onnenpyörää 20.7. Heinäkuun viimeisenä lauantaina 27.7. on vuorossa MLL Jäppilän paikallisyhdistyksen torikahvila ja arpajaiset.
‒ Yhdistykset lähtivät ihanasti mukaan. Tässäkin oli nähtävissä yhteishenkeä Jäppilän tyyliin, Nyyssönen kiittää.
Savulihaa ja lisukkeita
Lauantaisin myös Jäppilän Kievari myy savulihaa kilotavarana Kievarin pihassa olevan katukeittiön luukulta klo 11 alkaen noin parin tunnin ajan. Lihat ja lisukkeet vaihtelevat viikoittain. Tarjolla kesän mittaan on esimerkiksi mesquite briskettiä, mallaspossun niskaa ja Kievarin omia tuoremakkaroita.
Lihaa ja lisukkeita myydään sen verran, kuin niitä riittää eli paikalle kannattaa tulla ajoissa. Ota käteistä mukaan ‒ nämä tuotteet eivät lähde mukaan pankkikorttia vilauttamalla. Isompia eriä kannattaa kysyä jo ennakkoon Kievarin väeltä.
Jäppilän kesätori on lauantaisin heinäkuussa Ahvenaukiolla Jäppilän Kirkkotien varrella klo 10‒13. Lisätietoja saa Netta Nyyssöseltä, puh. 050 562 1432.
Jäppilän Kievarin savulihan myynti on avoinna lauantaisin klo 11 alkaen noin parin tunnin ajan.