Jäppilä – joku voisi kutsua sitä vain pieneksi kyläksi ja tottahan se on. Kirkonkylän läpi ajaa hetkessä, mutta mitä kaikkea kätkeytyykään tämän pienen kylän kulisseihin.
Olen syntynyt Jäppilässä, kasvanut metsän keskellä, lähellä suuria vesistöjä. Kulkenut taksilla pieneen kyläkouluun ja ostanut eväitä Salesta ennen kuvataidekerhoa.
Myöhemmällä iällä olen siirtynyt yläkouluun kaupunkiin ja odottanut bussia STOP-risteyksen vieressä. Lukioaikana ajelin autolla kirkonkylän läpi ja moikkailin autosta vastaantuleville tutuille ja tuntemattomille.
Pohjois-Karjala kutsuu
Viime syksynä muutin Joensuuhun opiskelemaan ja jätin Ruuhilammen hiekkatiet taakseni. Muuttaminen pois tuntui aika luonnolliselta. Siihen liittyi paljon intoa tulevasta, mutta myös haikeutta menneestä.
Erityisesti jäin kaipaamaan ympäröivää luontoa. Pienestä pitäen olen liikkunut luonnossa ja ihmetellyt pienimpiäkin yksityiskohtia. Rakastan vuodenaikojen seuraamista ja niihin liittyviä luonnon vaiheita.
Lintujen muutto, karhujen liikkeelle lähteminen talvipesistä ja ilvesten talvijäljet ovat kaikki saaneet vaelluskengät jalkaan ja kameran kaulaan. Lapsesta asti olen kalastanut, marjastanut (erityisesti tätä), sienestänyt ja tehnyt kaikenlaisia ”maatalon hommia”. Olen saanut osallistua kaikkeen mahdolliseen.
Vaikka Joensuussa pääsen myös lähelle luontoa hetkessä, olen huomannut kaipaavani omia pieniä retkiä metsässä, jolloin voi olla varma, ettei kukaan vahingossakaan tule vastaan.
En haluaisi kehua, mutta…
Jäppilässä asuessani rakastin sitä, miten asioita ei otettu turhan vakavasti. Olen tottunut siihen, että naapuri (tai siis ihan kuka vaan 10 km säteellä) tuo tuoretta kalaa, tuntemattomienkin kanssa ”huastellaan”, kylään tullaan silloin kun halutaan ja lähtiessä tokaistaan ovenraosta ”käykeehän”.
Pieniä hetkiä, joita varsinkin kaupungissa asuessa on jopa kaivannut. Ei siinä, en ajatellutkaan koputella kerrostalonaapureitteni oviin, mutta yhteisöllisyyttä, mitä pienellä kylällä on, olen oppinut arvostamaan.
Joku voisi ihmetellä, miten siellä korvessa on mitään tekemistä tai eikö sieltä ole vaikea lähteä käymään jossain. Tekeminenhän on pitkälti itsestä kiinni, mutta en henkilökohtaisesti ole tylsyydestä kärsinyt, mielikuvitus on saanut kehittyä ja on sitä kaikenlaista puuhastelua aina keksinytkin.
Harrastuksissa on ollut pienestä pitäen, ja ystävien luona on käyty kylässä. Lapsena on järjestetty kepparikisoja, uitu koko päivä omassa rannassa, järjestetty lettukestit ja leivottu pullaa isossa uunissa.
Myöhemmällä iällä ystävien kanssa on huudatettu musiikkia, kylvetty rantasaunassa, käyty pitkillä kävelylenkeillä ja juteltu syvällisiä keskusteluja takkatulen ääressä. Välimatkat paikkoihin voivat kuulostaa kauhealta, mutta itse asiassa Jäppilä on aika keskeisellä paikalla. Koen tuntevani esimerkiksi Suonenjoen, Varkauden ja Kuopion kadut ihan yhtä lailla kuin Pieksämäenkin.
Kyllähän täältä aina pois pääsee ihmisten ilmoille, mutta parasta ovat ne hetket, jolloin haluaa hiljaisuuteen ja tajuaa siellä jo olevan.
Tiedän, missä juureni ovat
Tietysti on myös paljon hauskoja tarinoita ja sattumuksia (mitä en tässä viitsi edes kertoa). Pieni kylä voi yllättää tapahtumillaan, ja kesäisin mökkiläiset saavat tämänkin kylän loistoonsa.
Ainahan voi valittaa teiden kunnosta, netin hitaudesta ja sähkökatkoista. Haluan todeta vain, että hei, se on elämää. Keskustelu niistä voidaan jättää muualle. Jäppilässä on oikeasti paljon hyvää ja toivon, että niin on myös vastaisuudessa.
Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, vaikka se kliseisesti onkin sanottu. Monta mutkaa saan varmasti vielä elämässäni kulkea.
Kaukana poissa ollessani voin kuitenkin aina palata mielenmaisemaani. Sinne tietylle laiturille, jossa voin kuulla kuikkien huudot, tuntea lämpöisen tuulen ja nähdä kaiken, minkä tarvitsen siinä hetkessä. Istua vain – istua hiljaa.
Illan tyyntyessä istun hiljaa.
Istun hiljaa siellä, missä on vain tämä hetki.
Kultaisena hohtava niemi ja sen jylhät vuoret rauhoittavat minut.
Niiden vastapuolella istun minä, istun hiljaa.
Mitä ikinä tapahtuisi, ei tämä maisema muuttuisi.
Vedet jatkaisivat virtaamistaan ja puut kasvamistaan.
Mielenmaisemissani palaan aina tänne,
tänne kuulun,
tänne jään.
Levollista kevättä kaikille ja nähdään Jäppilässä!
Aada Penttinen
Kirjoittaja on kotoisin Jäppilästä ja opiskelee nykyisin biologiaa Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa.
