Jäppilän kirkko täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Kirkossa on sunnuntaina 30.10.2022 klo 10 juhlamessu, jonka toimittaa seurakuntapastori Jukka Erkkilä, kanttoreina ovat Andra Kaus ja Valtteri Tuomikoski. Messun jälkeen on juhla Jäppilän monitoimitalolla, lounas ja kahvitarjoilu.
Jäppilän kirkko pähkinänkuoressa
Jäppilän keskikokoinen puukirkko on rakennettu vuonna 1872 arkkitehti Ferdinand Öhmanin johdolla. Kivijalassa säilyneiden vuosilukujen perusteella rakennusvaihe on kestänyt toistakymmentä vuotta.
Kirkko peruskorjattiin viimeksi vuonna 2013. Urut uusittiin kirkkoon vuonna 2006. Urkurahastoa oli kerätty pitkään Jäppilän seurakunnassa.
Alttaritaulu vuodelta 1878 on taiteilija F. Weurlanderin käsialaa. Kirkon esineistö on seurakuntalaisten ja yhteisöjen aikojen kuluessa lahjoittamaa.
Kirkossa on 550 istumapaikkaa. Kirkko sijaitsee Jäppilän keskustassa, seurakuntatalon (poissa edelleen käytöstä vesivahingon vuoksi) ja hautausmaan yhteydessä.
Itsenäisestä seurakunnasta kuntaliitosten myötä kirkkopiiriksi
Jäppilän kunnalla oli oma seurakunta vuodesta 1894 vuoteen 2004 asti, jolloin kuntaliitosten myötä seurakunta liitettiin Pieksämäen maaseurakuntaan. Vuonna 2007 oli jälleen kuntaliitos ja nyt Jäppilän kirkkopiiri kuuluu Pieksämäen seurakuntaan.
Aiemmin Kuopion hiippakuntaan kuulunut Pieksämäen seurakunta on vuoden 2020 alusta alkaen kuulunut Mikkelin hiippakuntaan ja Etelä-Savon tuomiorovastikuntaan.
Lähteenä mm.: https://www.pieksamaenseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot/jappilan-kirkko
https://www.pieksamaenseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/seurakuntakodit-ja-talot/jappilan-seurakuntatalo
Teksti ja kuva Pirjo Riipinen