Etelä-Savon hyvinvointialueella satsataan paljon digipalveluihin. Jäppilän kyläyhdistys näkee digipalvelut hyvänä uudistuksena maaseudun ja kylien näkökulmasta. Ne eivät kuitenkaan saa syrjäyttää lähipalveluja, kuten toimivia matalan kynnyksen hoitajavastaanottoja.
Etelä-Savon hyvinvointialue pyysi aiemmin kesällä kommentteja palvelujentuotantosuunnitelmaansa. Jäppilän Kylät ry jätti oman lausuntonsa, jossa korostettiin lähipalvelujen merkitystä pienempien kyläkeskusten näkökulmasta.
Lausunnossa nostettiin esiin säännöllisen ja riittävän usein tarjolla olevan hoitajavastanoton merkitys. Kyläyhdistys pitää tärkeänä, että pienten kirkonkylien hoitajavastaanotot voisivat palvella kaikkia asukkaita ja perheitä iästä riippumatta. Myös lasten neuvolapalvelut ja kouluterveydenhuolto on tärkeää saada lähipalveluna.
Jäppilässä asuu noin 1400 ihmistä. Se on suunnilleen saman verran kuin Enonkoskella. Myöskään Pertunmaan ja Hirvensalmen asukasluku ei ole oleellisesti suurempi.
− Puolustamme kaikkien Etelä-Savon asukkaiden oikeutta saada peruspalvelut läheltä. Asukkaiden näkökulman nostaminen keskusteluun leimataan usein oman edun ajamiseksi toisten kustannuksella, mutta me ajamme tätä asiaa tasavertaisesti koko Etelä-Savon pienempien kyläkeskusten ja kuntien näkökulmasta, Leena Maaninen Jäppilän Kylät ry:n hallituksesta sanoo.
Lisäksi kyläyhdistyksen kannanotossa nostettiin esiin sopimuspalokuntien merkitys arjen turvallisuutta vahvistavina toimijoina erityisesti pienemmissä pitäjissä.
− Sopimuspalokuntien osaamista kannattaisi hyödyntää nykyistä laajemminkin. Jäppilän VPK on hyvä esimerkki tästä, Jäppilän Kylät ry:n hallituksen puheenjohtaja Sirpa Ylönen sanoo.
Tarvetta hoitajavastaanotolle on viikoittain
Jäppilä on jäänyt väliinputoajaksi tilanteessa, jossa sosiaali- ja terveyspalvelut siirrettiin kuntien vastuulta hyvinvointialueiden vastuulle.
Jäppilässä on aiemmin palvellut hoitajavastaanotto kotihoidon palveluyksikkö Peltokartanon yhteydessä 1–2 päivänä viikossa. Pieksämäen kaupunki sulki hoitajavastaanoton marraskuussa 2022. Asiasta ei ole lautakunnan päätöstä tai virallista viranhaltijapäätöstä. Näin ollen Jäppilän hoitajavastaanoton sulkemista ei voi nähdä pitkälle harkittuna ja perusteltuna palveluverkkoratkaisuna.
− Meillä kylällä on jäänyt tästä käsitys, että Pieksämäellä oli vaikea hoitajatilanne ja joulukuussa haluttiin priorisoida hetkellisesti pääterveysaseman henkilöstön riittävyys. Olemme odottaneet paluuta takaisin normaalitilaan siitä asti, kun palvelut siirtyivät hyvinvointialueelle, Maaninen sanoo.
Etelä-Savon hyvinvointialue on aloittanut Jäppilässä Ikäneuvolan terveydenhoitajan vastaanotot yhtenä päivän kuukaudessa kunkin kuukauden viimeisenä torstaina.
− Asukkaiden keskuudessa on paljon epätietoisuutta, milloin palvelua saa ja kuka sitä voi käyttää. Yleinen tuntuma on, että tarvetta hoitajavastaanotolle olisi edelleen viikoittain, Ylönen sanoo.
Lupaus peruspalvelujen vahvistamisesta täytyy lunastaa
Etelä-Savon hyvinvointialueen päättäjät saavat palvelujentuotantosuunnitelman käsittelyynsä syyskuun puolivälissä. Suunnitelmaluonnos ei suoraan ota kantaa Jäppilän hoitajavastaanoton kohtaloon. Kyse on enemmän siitä, miten suunnitelmaa jatkossa tulkitaan ja laitetaan toimeen arjen tasolla.
− Pyrimme vaikuttamaan siihen, että suunnitelma ei sulkisi pois erilaisia palvelujen järjestämisen tapoja pienemmissä pitäjissä. Asukkaan näkökulmasta ei ole väliä, miten palvelu hallinnollisesti tuotetaan. Tärkeää on voida luottaa siihen, että palvelu on tarjolla riittävän nopeasti ja riittävän läheltä silloin kun sitä tarvitaan, Maaninen tiivistää.
Kun resursseista on pulaa, asiat kannattaa tehdä älykkäästi ja tehokkaasti. Jäppilän hoitajavastaanoton voisi edelleen toteuttaa Peltokartanon palvelukeskuksen yhteydessä kotihoidon ja kotisairaanhoidon palvelujen osana tai ostopalveluna yksityiseltä toimijalta.
− Nyt on oikea hetki lunastaa sote-uudistuksen tavoite peruspalvelujen parantamisesta sekä Eloisan strategiaan kirjattu visio palvelujen suunnannäyttäjänä toimimisesta, Maaninen sanoo.
Teksti: Hanna Moilanen
Kuva: Unsplash-kuvapankki