Henkilötarinat

Heponiemen tilan aurinkoinen emäntä

Ulla Hynninen on tullut vuosien saatossa tutuksi jäppiläläisille ja Jäppilässä vieraileville monessa roolissa: lähikauppiaana, kaupan työntekijänä, kahvila- ja lahjatavarayrittäjänä sekä monipuolisen mansikkatilan emäntänä.

Heponiemen tilalla kukko kiekuu ja vuohet tulevat tekemään tuttavuutta. Kauempana pienet villaporsaat tonkivat maata kärsillään. Mansikkapenkkien vieressä kolme alpakkaa narskuttaa heinää ja katselee veikeästi tilalla kävijöitä. Kaksi kilttiä koiraa vaeltaa pihapiirissä.

– Olen halunnut kehittää maatilaa siihen suuntaan, että lapsetkin viihtyvät täällä. Monet kävijät jatkavat tästä matkaa Kivikurulle tai Ahvenlammelle uimaan eli tämä on myös kesäinen retkikohde, luomutilan yrittäjä Ulla Hynninen sanoo.

Tänä kesänä vuohien ja villaporsaiden lisäksi uutuutena on positiivisuuspolku, joka kiertää piha-alueen vieressä olevassa metsässä. Polun varrelta löytyy myönteisiä ajatelmia ja halauspuita.

– Minulle on tärkeää kehittää tilaa eteenpäin ja luoda uusia juttuja. Innostun välillä vähän hulluistakin asioista.

Sielultaan syvästi jäppiläläinen

Ulla Hynninen on syntynyt Helsingissä ja asui siellä varhaisimmat lapsuusvuotensa. Ullan äidillä, Arjalla, oli konekirjoituskoulu, joka sitoi hänet arkipäiviksi etelään. Viikonloppuisin tultiin Jäppilään Matti-isän luo. Kun Ullan kouluun lähtö läheni, perhe muutti kokonaan Jäppilään.

– Siitä asti olen asunut Jäppilässä vuoden kestänyttä yrittäjäkurssia ja paria muuta lyhyttä pätkää lukuun ottamatta. Koen olevani sielultani syvästi jäppiläläinen, Ulla pohtii.

Yrittäjäkurssin jälkeen Ulla alkoi pyörittää Tarmo-lähikauppaa vanhempiensa kanssa. Kuuden kauppiasvuoden jälkeen hän jatkoi vielä myyjänä Salessa, joka aloitti toimintansa samassa kiinteistössä. Näihin aikoihin syntyivät myös lapset Juuso ja Walto.

– Oman yritystoiminnan aloitin vuonna 2009, kun perustin Ullan kellaripuodin, Ulla tiivistää.

Mansikan viljely alkoi muutama vuosi myöhemmin eli vuonna 2013. Kesäkahvila syntyi tilan yhteyteen vuonna 2019.

Elanto kertyy useammasta purosta

Ulla Hynninen on ennen kaikkea toiminnan nainen. Oma elanto tulee useammasta purosta: kesäkahvilasta, mansikoiden kasvatuksesta, mökki- ja paljuvuokrauksesta, tilausleivonnaisista ja pitopalvelusta.

Varsinkin kesällä töitä riittää viikon ja vuorokauden ympäri. Talvikausi on leppoisampi. Silloin ehtii leipomisen ohessa tehdä tilan paperitöitä sekä suunnitella sen kehittämistä.

Ulla kertoo olevansa viides sukupolvi Heponiemen tilalla. Se on jo aikamoinen jatkumo.

– Olisi hienoa, jos voisin matkata aikakoneella tutustumaan aiempiin sukupolviin ja näkisin, miten he ovat tehneet asioita. Todennäköisesti ihan eri tavalla kuin minä, Ulla naurahtaa.

Myös entiseen navettarakennukseen remontoidun kahvilan paksuilla kiviseinillä olisi varmasti tarina jos toinenkin kerrottavanaan.

Jäppilässä on koti

Moni kesävieras ja vapaa-ajanasukas ei osaisi kuvitella Jäppilää ilman Ullan myönteistä ja touhukasta olemusta. Vastaavasti Ulla ei osaa ajatella, että hän asuisi jossain muualla.

– En pystyisi kuvittelemaan kotiani minnekään muualle kuin Jäppilään. Elämä täällä on aika yhteisöllistä. Ja monista asiakkaista on tullut hyviä tuttuja, joita jo odottaa talvella, Ulla sanoo.

Ullan mukaan erityistä Jäppiilälle on se, että heti kirkonkylällä on kolme luomutilaa: ylämaan karjaa, lampaita ja mansikkaa. Aikanaan yrittäjät päätyivät yhdessä kuvaamaan tätä erityispiirrettä sloganilla: luomu, luomumpi, Jäppilä.

Yhteistyö vilahtelee Ullan puheessa muutenkin vahvasti. Moni asia hoituu yhdessä kaikkein jouhevammin. Ja yrittäjänä on luontevaa pitää toisenkin yrittäjän puolta. Esimerkiksi kesäkahvilan yhteydessä on myynnissä paikallisia tuotteita.

– Ulkopaikkakuntalaiset sanovat usein, että Jäppilässä on rento ilmapiiri ja tekemisen meininki. Itse me ehkä sokeudumme helposti kylän hyville puolille tai otamme ne liiankin itsestään selvyyksinä.

Vuoden jäppiläläinen vuosimallia 2022

Ullan yrittäjyydelle on ollut tyypillistä se, että hän on koko ajan miettinyt myös Jäppilän laajempaa kehitystä ja luonut omalla toiminnallaan eloa kylälle.

Varsinkin Ullan kellaripuodin ja sitä seuranneen yhteisöllisen kulttuurikahvila Tahon Cafén aikana järjestettiin talkoovoimin monenlaisia tapahtumia, joissa Ulla oli keskeisesti mukana sekä ideoimassa että toteuttajana.

Tämä monien vuosien työ Jäppilässä ja Jäppilän hyväksi oli taustalla, kun Ulla valittiin vuoden jäppiläläiseksi Jäppilän kesäpäivien yhteydessä.

Tänä vuonna ehdotuksia vuoden jäppiläläiseksi kerättiin laajasti kyläläisiltä. Kuka vain sai tehdä ehdotuksia. Lopullisen valinnan teki Jäppilän Kylät ry:n hallitus.

Ehdotuksissa kuvattiin Ullaa muun muassa seuraavasti:

  • Ulla on aina iloinen.
  • Hän on pitänyt palveluja yllä Jäppilässä.
  • Ahkera ja monipuolinen yrittäjä. Kova leipomaan.
  • Energiaa riittää uudistaa tilaa.
  • Ystävällinen asiakaspalvelija.
  • Heponiemi on hyvän mielen paikka.
  • Ulla tekee Jäppilän eteen paljon.

Näistä kuvauksista on helppo tunnistaa myönteisesti tulevaisuuteen katsova Ulla, jolta kiireenkin keskellä irtoaa aina hymy ja iloinen tervehdys.

– Hämmentyneellä ja nöyrällä mielellä olen valinnasta. Huomiointi tuntuu mukavalta, ja se tuo tunteen, että olen tehnyt tärkeää työtä. Tämä rohkaisee tekemään työtä Jäppilän puolesta jatkossakin, Ulla pohtii.

Teksti: Hanna Moilanen

Kuva: Aada Penttinen

Share This