Perinteinen Jäppilän jouluinen lauantai oli tänä vuonna hajautettu ympäri kylää erillisiksi pieniksi tapahtumiksi, ja isoja yhteisiä myyjäisiä ei järjestetty lainkaan. Ihmisiä oli mukavasti liikkeelle, ja kohtaamiset tapahtuivat suurelta osin pakkasen raikastamassa ulkoilmassa. Kokosimme tähän artikkeliin kuvia ja lyhyitä kuulumisia päivän tunnelmista eri puolilta kylää.
Hyvätuuli Highland ja Jäppilän Käsityön Ystävät viettivät myymälän 10-vuotisjuhlia koronaturvallisesti myymälän pihaan pystytetyissä teltoissa. Myynnissä oli uusi erä tuoretta lihaa, ja Käsityön Ystävät tarjosivat glögiä, torttuja ja pipareita synttärijuhlien kunniaksi.
5-vuotias Aarni Oksanen oli liikkeellä mummonsa Inkeri Lapin kanssa. Aarni kertoo viettävänsä joulua joka päivä. Tonttujakin on jo näkynyt.
”Löysin valkoisesta komerosta piparin ja söin sen. Tykkään hiljaisuudesta ja tontuista”, Aarni sanoo.
”Rauhallinen joulu on parasta”, Inkeri lisää.
Mäntylän lammastilan idyllinen pihapiiri oli koristeltu roihuilla ja valoilla. Istuskelutila Marttojen joulupuuron nautiskeluun oli järjestetty lämmittävine lampaantaljoineen raikkaaseen ulkoilmaan. Myös lampaita sai käydä kurkistamassa lampolassa.
Heponiemen tilalla nähtiin laulava joulupukki tonttunsa kanssa. Vaikka lunta jo vähän olikin, reki ei vielä luista kovinkaan liukkaasti, joten pukki päätti saapua paikalle Vili-ponin kärryillä. Pukin laulellessa joululauluja, Vili tarjosi Päivi Herrasen ohjaamana poniajeluja pellolla pientä maksua vastaan.
Jäppilän Yrittäjät keräsivät arpajaisilla rahoitusta uuden vuoden ilotulituksen järjestämiseen. Myös MLL oli paikalla Heponiemessä.
Teranmäen pajassa pääsi tekemään jouluostoksia myymälästä ja halukkaat saivat kokeilla takomista. Päivän mittaan valmistui useita, itsetehtyjä rautakoukkuja. Ainakin yksi pieni takoja löysi itselleen myös uuden toiveammatin.
Jäppilän jouluisessa lauantaissa olivat mukana myös Jäppilän Sale kinkkuarpajaisilla, Jäppilän Kievari jouluisella a la carte -listallaan sekä parturi-kampaamot Jaanuska ja Sirpa tuote-esittelyjen ja iloisen joulutunnelman merkeissä.
Iso kiitos mukaan lähteneille yrityksille, yhdistyksille ja muille aktiiveille. Ja vähintään yhtä iso kiitos tapahtumiin osallistuneille. Ilman järjestäjiä ja osallistujia mikään tapahtuma ei onnistu.
Tunnelmia kylältä kokosivat: Leena Maaninen, Netta Nyyssönen, Tiina Taavitsainen ja Hanna Moilanen