Vuodesta 2023 maakuntamme kunnat ovat toimineet yhdessä Eloisan hyvinvointialueella. Lähdin innolla ja toiveikkaana mukaan hyvinvointialueen valtuusto- ja hallitustyöskentelyyn ajatuksenani olla mukana kehittämässä perusterveydenhuoltoa. Intoani lisäsi pitkä työurani perusterveydenhuollossa. Kun perusterveydenhuollon lähipalvelut ovat hyvin ja ennaltaehkäisevästikin asukkaiden tarjolla, tarvitaan vähemmän erikoissairaanhoitoa.
Kun yhteen kokoontuivat erilaiset ihmiset erilaisista kunnista, alkoi toisiimme tutustuminen yhteisesti hoidettavien asioiden parissa. Välillä näkemykset törmäilivät; ei ollutkaan helppoa nivoa yhteen välillä vahvoinakin lenteleviä mielipiteitä ja löytää yhteinen suunta jokaisen hyvinvointialueemme kunnan tasapuoliselle kehittämiselle.
Luottamuksen syntyminen vaatii aikaa. Sote-palveluiden kehittämiseen lähteneessä aluehallituksen luottamushenkilöporukassa on erittäin paljon asiantuntemusta monelta eri alalta. Tämä on tehnyt keskusteluistamme mielenkiintoisia ja tekemistämme päätöksistä toivomani mukaan mahdollisimman tasapuolisia.
Aika on kulunut erikoissairaanhoidon parissa
Kahden toimintavuotemme jälkeen huomaan, että työskentelyaikamme on kulunut pitkälti erikoissairaanhoidon parissa Mikkeli-Savonlinna–sektorilla. Työnjaon pohtiminen sairaaloiden välillä jatkuu edelleen. Siinä vastuu on nyt siirretty suurelta osin virkamiehille. Eduskunnan tekemä lakimuutos sairaalaverkosta ja työnjaosta sairaaloiden välillä joulukuussa 2024 helpottaa ja toivottavasti selkeyttää työntekoamme.
Pieksämäki oli jo tehnyt talouden tasapainottamisohjelmia ennen hyvinvointialueen toiminnan aloittamista. Tällöin lakkautettiin aluesairaalan toiminta, siirrettiin erikoissairaanhoito Mikkeliin ja lopetettiin kolme sivuterveysasemaa kerralla. Pieksämäen kaupungin hoidettavaksi jäi perusterveydenhuollon järjestäminen. Hyvinvointialueen kaksivuotisen toiminnan aikana muut hyvinvointialueen kunnat ovat joutuneet miettimään näitä samaisia palveluita kohdallaan.
Pieksämäen tilanne onkin ollut rauhallinen niin valtuusto- kuin hallitustyöskentelyssä. Kiirevastaanoton viikonlopun aukioloaikoja ja Vaalijalan toimintaa olemme joutuneet supistamaan hyvinvointialueen toiminnan aikana. Vaalijalan tilanne on vielä monelta osin avoinna. Tilannetta selvitellään kevään aikana.
Riittääkö 3 tuntia viikossa?
Meillä Jäppilässä käynnistyi kahden välivuoden jälkeen marraskuussa -24 sairaanhoitajavastaanotto perjantaisin kolmen tunnin ajan. Kävijöitä vastaanotolla on ollut runsaasti. Sairaanhoitajavastaanotot palvelukeskusten yhteydessä ovat mielestäni toimiva ja kustannustehokas ratkaisu. Siinä Pieksämäki onkin ollut edelläkävijä muiden hyvinvointialueen kuntien joukossa.
Jäppilässä toimiva kolmen tunnin viikoittainen vastaanottoaika ei ole riittävä monipuolisen lähipalvelun toteuttamiseksi. Toivoisin tämän toiminnan kehittyvän siten, että asiakas saisi mahdollisimman laajan palvelun yhdestä toimipisteestä integraation turvin. Siinä eri sektoreiden toimintoja hoidetaan yhteistyössä, esimerkiksi terveys- ja ikääntyneiden palveluita.
Väestövastuuterveydenhoitajana Jäppilässä aikoinaan toimiessani tämä toteutui mielestäni hyvin. Sitten alkoikin palveluiden supistaminen ja keskittäminen isompiin yksiköihin. Integraatio on yksi kehittämisen paikka koko Eloisan alueen toiminnassa tulevaisuudessa.
Liikkuvia palveluja tulisi kehittää
Perusterveydenhuollon palvelut koskettavat meitä kaikkia. Liikkuvien palvelujen kehittäminenon vielä alkutekijöissään. Halua siihen on ollut, mutta erikoissairaanhoidon järjestämiseen liittyvät asiat ovat vieneet aikamme. Tehokkaasti toimivat liikkuvat palvelut lisäävät tasa-arvoa palveluiden saatavuuden suhteen. Ne myös turvaisivat lähipalveluita asukkaille.
Yhtenä esimerkkinä siitä hoitaja voisi käydä useammassa toimipisteessä viikon aikana. Näin turvattaisiin palvelujen jatkuvuus ja asiantuntijuus saman hoitajan kanssa. Lisäksi palveluiden tarvitsijoiden tarpeet eri taajamissa määrittäisivät sen, millaisiin palveluihin siellä keskitytään mitään muuta poissulkematta. Toivonkin, että tulevat valtuutetut pääsevät kehittämään liikkuvia palveluita ja toimintojen integraatiota meitä nykyisiä enemmän.
Muutakin kehittämistä tarvitaan
Omalääkäritoiminnan kehittämistä selvitellään Etelä-Savon alueella. Nykyisellään se toimii Etelä-Savossa todella huonosti, ja näin on etenkin Pieksämäellä. Omalääkärimallin toivotaan tuovan parannusta erityisesti perusterveydenhuollon palvelujen saatavuuteen ja hoidon jatkuvuuteen. Pieksämäellä on vuosien takaista kokemusta omalääkärimallista. Aina uudet tuulet ja kehitysideat eivät tuota parempaa palvelua. Onkin välillä hyvä katsoa taaksepäin ja palata vanhaan, hyväksi koettuun.
Eloisa on kehittänyt hyvin digipalveluitaan. Ihanne olisikin, kun lähi-ja digipalvelut toimisivat rintarinnan toisiaan tukien. Kuntalaiset hoitavat jo yli 30 % sote-palveluihin liittyvistä asioistaan sähköisesti. Digitalisesti tuettu hoidon jatkuvuus pitkäaikaissairailla otetaan käyttöön vaiheittain kuluvan vuoden aikana. Digi-palvelujen pitäisi tavoittaa maakunnan syrjäisimmätkin kolkat. Yhteyksiä pitää edelleen kehittää toimimattomien katvealueiden suhteen. Mitä tuokaan tullessaan koko ajan kehittyvän tekoälyn hyödyntäminen sote-palveluissa, sen näemme ja koemme tulevaisuudessa. Etähoiva ja lääkerobottien käyttö kotihoidossa ovat tästä jo toimivia, hyviä esimerkkejä.
Tilakysymyksiä pohditaan vielä
Hyvinvointialueen vuokrasopimukset kuntien kiinteistöistä on irtisanottu ja neuvottelut kuntien kanssa ovat alkaneet. Pieksämäen kehityksessä hyvää on ollut se, että monista sote-kiinteistöistä on jo aiemmin luovuttu. Meillä on kuitenkin liikaa tyhjää tilaa sosiaali- ja terveyskeskuksessamme. Sote-palvelujamme on jo siirretty ikääntyvien palvelutaloihin ja Vaalijalaan. Tätä mallia kehittävät nyt muutkin hyvinvointialueemme alueemme kunnat.
Lähdin aluevaltuustoon kehittämään palveluita. Olemme joutuneet tekemään kipeitäkin päätöksiä. Palveluita on lakkautettu ja palveluntarjontaa niin uudistettu kuin järkeistettykin. Positiivisesti asiaa tarkastellessani näen supistamisesta ja lakkauttamisesta tekemämme päätökset toiminnan tehostamisena ja päällekkäisyyksien välttämisenä; kaikkeenhan valtiolta saamamme raha ei riitä.
Kuluva aluevaltuustokausi on ollut opettavainen
Pyrkimyksenämme on aikaansaada mahdollisimman hyvät ja toimivat, tasa-arvoisesti ja yhdenmukaisesti tuotetut palvelut alueemme jokaiselle asukkaalle niillä resursseilla, mitä meillä on käytössämme. Kehitämmekin näitä supistettuja, tehostettuja toimintoja mahdollisimman hyviksi kaikkien sote-palvelujen osa-alueilla. Kehittämisen kenttä on laaja. Hyvinvointipalvelut sisältävät niin laajan kirjon ihmisen elinkaarimallin mukaisia lasten, nuorten ja perheiden sekä työikäisten ja ikääntyneiden palveluita.
Olen saanut tutustua hyvin monenlaisiin ihmisiin, aluevaltuutettuihin ja virkamiehiin. Olen päässyt tutustumaan erilaisiin sote-palveluihin ja tapoihin ajaa yhteisiä asioita. Hyvinvointialueemme käsittää hyvin erilaisia kuntia ja niissä erilaisia käytänteitä. Kuluvan valtuustokauden matkaa ei voi sanoa helpoksi. Monipuoliseksi, mielenkiintoiseksi ja opettavaiseksi sitä kyllä sanoisin! Eloisalla on tutkitusti hyvinvointialueista paras maine. Tästä Eloisan uuden aluevaltuuston on hyvä jatkaa!
Teksti: Soili Moilanen
Kirjoittaja on Etelä-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen.