Kyläkummit

Kyläkummien tehtävänä on auttaa ja neuvoa Jäppilään muuttavia ja kesäasukkaita löytämään paikallisia palveluja ja muutenkin vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Kyläkummilta voi esimerkiksi kysyä, mitä Jäppilässä voi harrastaa, mistä löytyvät kylän parhaat retkipaikat ja osaavin timpuri tai mistä kannattaa ostaa polttopuita.

Jokainen kyläkummi on oma persoonansa ja toimii omalla tavallaan. Heitä kuitenkin yhdistää positiivinen, ystävällinen ja auttavainen asenne. He tuntevat kylän paikkoja, palveluja ja ihmisiä. Ja jos johonkin kysymykseen ei löydy heiltä itseltään vastausta, he osaavat auttaa kysyjän eteenpäin.

Jäppilän kyläkummit on esitelty tässä alla. Voit ottaa yhteyttä keneen tahansa heistä ja kysyä lisätietoja Jäppilästä ja Jäppilän palveluista.

Ulla Hynninen

Olen maa- ja metsätalousyrittäjä Heponiemen tilalta viidennessä sukupolvessa. Kuudes sukupolvikin on – minulla on kaksi poikaa, joista toinenkin jo melkein aikuinen. Viljelen mm. luomumansikkaa ja -hernettä, hoidan kotieläimiäni, vuokraan majoitustiloja ja teen tilausleivonnaisia. Vanhan navetan tiloihin rakennettu kesäkahvilani on avoinna kesäaikaan.

Mielestäni Jäppilässä on hyvä tekemisen meininki: paljon idearikkautta ja jopa valtavirtaan vastaan uivia, hyvällä tapaa hulluja ja jääräpäisiä savolaisia. Uskomme pienen kylän tulevaisuuteen ja siihen, että yhdessä tekemällä voimme vaikuttaa kylämme asioihin positiivisesti. Olen hyvin ylpeä juuristani ja siitä, että saan sanoa olevani Jäppiläläinen!

Olen ollut paljon mm. Jäppilässä järjestettävissä tapahtumissa mukana ja yrittäjyyteni ansiosta tunnen paljon jäppiläläisiä. Minuun voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä!  Jos en tiedä vastausta, koitan ottaa sen selville ja lupaan tehdä parhaani!

Puhelin: 045 189 7160
Sähköposti: ulla.hynninen@gmail.com


Sirpa Ylönen

Olen toiminut Jäppilässä kampaamoalan yrittäjänä vuodesta 1983 lähtien. Jäppilä on minulle hyvin rakas paikka. Täällä on hyvä elää, asua ja olla yrittäjänä. Olen Jäppilän Kylät ry:n puheenjohtaja. Autan mielelläni sinua askarruttavissa asioissa, ja jos en itse osaa auttaa, niin etsitään taho, josta neuvot löytyvät.

Puhelin: 040 510 6022
Sähköposti: sirpa@pksirpa.fi


Arja Lehkonen

Olen syntynyt Jäppilässä ja asunut lähes koko ikäni täällä Käpryn kylällä. Jäppilässä on hyvät harrastusmahdollisuudet ja virkeitä yhdistyksiä. Tällä hetkellä olen mukana mm. Jäppilän kyläyhdistyksessä, Käpryn kylätoiminnassa ja Jäppilän VPK-naisissa. Yhteyttä voi ottaa ja etsitään yhdessä vastauksia.

Puhelin: 050 373 4121
Sähköposti: arja.lehkonen@lehkoset.fi


Tuula Kuusisto

Olen Tuula Kuusisto. Olen eläkkeellä ja samalla osa-aika työssä ikä-ihmisten palvelutalolla Jäppilässä. Perheeseemme kuuluu, mieheni ja aikuinen poikani, joka asuu jo omillaan, sekä rakas lemmikkimme 4-vuotias collie-neitokainen.

Toimin Pieksämäen opetuslautakunnassa perussuomalaisten edustajana. Olen myös Jäppilän Kylät ry:n hallituksen jäsen.

Olen menettänyt sydämeni karaokeharrastukselle. Harrastan myös kirpparimyyntiä ja mökkeilyä. Lisäksi huristelemme kesäisin ympäri Suomea matkailuautollamme.

Jäppilään muutimme Tampereen kupeesta 5 vuotta sitten. Ihastuimme kauniiseen, rauhalliseen ja turvalliseksi kokemaamme Jäppilään.

Puoleeni voi kääntyä asiassa kuin asiassa, ei mitään rajaa. Siitä, mitä en tiedä, otan selvää! Tervetuloa Jäppilään!

Puhelin: 040 727 4559
Sähköposti: kjat.kuusisto@kolumbus.fi


Marja-Leena Kaukonen

Olen eläkkeellä oleva maatalon emäntä Särkimäestä läheltä Rummukan kylää ja valtatie 23:sta. Olen ulospäinsuuntautunut ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa.

Leipominen on minulle intohimo, ja minut löytää usein kylätapahtumista tai Ahvenaukiolta myymästä erilaisia leipomuksia. Olen myös usein mukana järjestämässä kyläyhdistyksen kahvituksia.

Minuun voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä soittamalla puhelimella. Mietitään asioita yhdessä eteenpäin.

Puhelin: 040 588 5325

Share This