Jäppilän alakoulun pihassa kaikuvat iloiset lasten äänet. Tokaluokkalaiset Amanda Lähdekorpi, Aune Teittinen ja Petra Ikonen kiipeilevät välitunnilla koulun pihan telineissä. Kiipeily ja liikuntatunnit ovat Aunen ja Petran suosikkeja koulussa. Amanda puolestaan pitää erityisesti matikan tunneista.
‒ Minulla oli aiemmin vaikeuksia matikassa, mutta nyt olen päässyt siitä jyvälle. Se tuntuu hyvältä, Amanda kertoo.
Monenlaisia tietoja ja taitoja on ehtinyt jo koulutaipaleella kertyä. Silti vielä uuttakin riittää opittavaksi. Amanda haluaa tietää lisää historiasta ja sitä, mitä Suomessa on aiemmin tapahtunut.
‒ Minä haluaisin oppia tekemään siltakaadon, Petra pohtii.
Erityisopettaja Sanna Antila nostaa esiin parhaana puolena koulun sijainnin ja lähellä olevat palvelut.
‒ Lähikirjasto, liikuntatilat, tenniskentät, ladut ja uimaranta ovat ihan äärellä. Elokuussa kävimme uimassa 1.-2.-luokkalaisten kanssa lähirannassa useamman kerran. Sisäilma on puhdasta. En voisi kuvitella hienompaa paikkaa koululle, Antila tiivistää.
Lähiliikuntapaikka tulee ensi kesänä
Uutuutena Jäppilän koulussa on tänä lukuvuonna eskari-ikäisille sekä 1. -2.-luokkalaisille suunnattu kerhotunti, joka on keskellä koulupäivää.
Lisäksi kokeillaan luokkarajat ylittävää opetusta. Esimerkiksi kuvaamataidossa yhdistetään isommat ja pienemmän oppilaat yhdeksi isoksi ryhmäksi. Tarjolla on kolme erilaista työpistettä, joista oppilas voi itse valita, mihin osallistuu. Työpisteillä voi työskennellä samaan aikaan sekä 2.-luokkalaisia että 6.-luokkalaisia.
‒ Yhdessä pisteessä on esimerkiksi vesiväreillä maalausta, toisessa liituväreillä piirtämistä ja kolmannessa askartelua, koulunjohtaja Johanna Keinänen havainnollistaa.
Kesällä 2018 koulun pihaan on tarkoitus rakentaa uusi lähiliikuntapaikka. Koulu on myös hakenut rahaa frisbeegolfkoreihin yhdessä Jäppilän Kylät ry:n kanssa.
‒ Liikuntapaikan suunnittelu alkaa tammikuussa. Myös kyläläiset kutsutaan siihen mukaan, Keinänen lupaa.
Koulun tulevaisuus näyttää hyvältä
Oppilasennusteiden valossa Jäppilän koulun tulevaisuus näyttää vakaalta. Nyt oppilaita on yhteensä 53. Ennusteen mukaan vuonna 2023 lapsia on koulussa 62.
Tänä syksynä aloitti poikkeuksellisen suuri esikouluryhmä. Eskarissa on 11 lasta. Eka- ja tokaluokkalaisia on yhteensä 17.
‒ Hyvillä mielin katson oppilasennusteita. Toki ne voivat myös muuttua nopeasti, jos perheitä muuttaa pois, Keinänen sanoo.
Keinäsen mukaan lapsia olisi tulossa kouluun enemmänkin, jos vain koulukyydit järjestyisivät. Nykyisin kunta maksaa kyydin vain lapselle määriteltyyn lähikouluun. Muussa tapauksessa vanhemmat joutuvat järjestämään ja maksamaan kyydin itse.
‒ Ongelma on myös se, että koulukyyti voidaan järjestää vain yhdestä osoitteesta. Jos lapsi asuu vuoroviikoin eri vanhempiensa luona, kyydin saa vain toisesta kodista. Lainsäädäntö ei ole pysynyt perheiden monimuotoisuuden mukana, Keinänen pohtii.
Teksti ja kuvat: Hanna Moilanen