Jäppilän kylät ry palkkaa kaksi 15-20-vuotiasta nuorta kylän kesäkavereiksi. Tämän kesän teemana on yhteinen kylä, ja työ sisältääkin teeman mukaisesti eri-ikäisten ihmisten kanssa toimimista.
Työtehtäviin kuuluu oppaana toimiminen kylän museolla ja lauantaisin järjestettävillä kesätoreilla. Osa työajasta käytetään myös paikallisella palvelutalolla ikäihmisten jututtamiseen. Työtehtävistä tehdään sovitusti some-postauksia kylän verkkosivuille ja sosiaalisen median palveluihin (Instagram, Facebook). Työkuva sovitaan palkattujen kesäkavereiden kanssa yhdessä niin, että molempien vahvuudet pääsevät parhaiten esille.
Toivomme sinulta
- Oma-aloitteisuutta
- Kykyä tuoda omia ideoita esille
- Reipasta ja iloista asennetta
- Hyviä vuorovaikutustaitoja
- Jonkin verran some-osaamista
Tarjoamme työtä kahden viikon ajalle heinäkuussa 2023. Tarkempi työaika sovitaan valittujen työntekijöiden kanssa. Työaika on 30 tuntia viikossa, ja maksamme siitä 600 euroa kahdelta viikolta. Työtä tehdään Jäppilän kirkonkylän alueella. Työn ohjaajina toimivat Jäppilän kylät ry:n edustajat, joilta saat työhösi tukea aina tarvitessasi.
Kerro vapaamuotoisella hakemuksella
- kuka olet
- mitä osaat ja
- miksi sinut kannattaisi valita Jäppilään kesäkaveriksi?
Lähetä hakemus Jäppilän Kylät ry:lle sähköpostilla 15.6.2023 mennessä osoitteella: sirpa@pksirpa.fi.
Haastattelut järjestetään kesäkuussa hakuajan päättymisen jälkeen.
Lisätietoja kesäkaverin tehtävästä antaa Sirpa Ylönen, puh. 040 510 6022, sirpa@pksirpa.fi.
Ilmoituksen kuva: ASphotofamily on Freepik