Uutiset

Jäppilässä tapahtuu läpi vuoden

Kesän 2022 Jäppilä-päivän yleisöä ei pieni sadekaan haitannut. – Sen kesä kuivaa, minkä kastelee, kuului joukosta.

– Luminenhan se talvi oli, heläyttää Jäppilän Kylät ry:n puheenjohtaja Sirpa Ylönen iloisesti kysymykseen, mitä muistoja erityisesti Jäppilään kesäksi tuleville lomalaisille kerrotaan talven kohokohdista.- Erityisen upea tapahtuma oli huikea uudenvuoden ilotulitus, joka sai liikkeelle ennätysyleisön. Autojen perävaloja vilkkui vielä pitkään kirkonkylästä eri suuntiin tapahtuman jälkeen.

– Toki perinteiset joulumyyjäiset järjestettiin monitoimitalolla ja Kylät ry:n ostaman latukoneen avulla oli Ahvenlammellakin hiihtolatu peltolatujen lisäksi, luettelee kyläpäällikkö Sirpa Ylönen.

Keväällä kirkonkylässä joukko lapsia ja aikuisia keräsi 17 roskapussia Miljoona roskapussia -keräyksen innoittamana. Syksyllä alkoi myös toiminta Nuorisotiloissa ja hiljattain pyörähti käyntiin myös liikuntakerho lapsille.

– Upeaa, kun kylän omat nuoret ovat olleet aloitteellisia ja toiminnat lähtivät käyntiin, toteaa kyläpäällikkö.

Yhdistys on ”rustannut” talven mittaan runsaasti kannanottoja eri tahoille, ehkä ”kuumimpana perunana” on ollut hoitajavastaanoton loppuminen Jäppilässä.

Kyläpäällikkö Sirpa Ylönen.

Jäppilän kesä 2023

Jäppilän kesässä pyörähtävät käyntiin kesätorit 10.6. alkaen. Ahvenaukion torilla tavataan lauantaisin klo 10-13 ainakin heinäkuun loppuun asti. Yhdistykset voivat tuttuun tapaan varata lauantaiden kahvivuorot Sirpa Ylöseltä, sirpa@pksirpa.fi, p. 040 510 6022. Muutoin torille voi kuka vaan tulla pitämään omaa myyntipöytää ilman varausta ja ilmaiseksi.

Viime kesäksi kirkonkylään tuotettu Jäppilän Taidekätköt avautuvat jälleen etsittäviksi ja katseltaviksi (ei kerättäviksi) kesäkuun alkupuolella. Karttoja on saatavilla liikkeistä ja kirjastosta sekä netissä https://www.jappila.fi/taidekatkot/

Perinteinen Kelluva Juhannuskokko syttyy juhannusaattona kello 18 Ahvenlammella, jos sää sallii ja viranomaiset antavat luvan.

Matkaparkki on käytössä Jäppilä-talon pihapiirissä.

Kesän tapahtumista voi lukea www.jappila.fi -sivulta sekä Facebookissa Jäppilän ilmoitustaulu –  ja Jäppilä-sivuilta. Näille sivuille kannattaa myös ilmoittaa tapahtumista, sillä niitä seurataan vilkkaasti.

Lähiviikkoina haettavissa tai varattavissa

Pian tulee auki kaksi kesätyöpaikkaa nuorille kahdeksi viikoksi. Työ sisältää muun muassa oppaana toimimista, kertoo Sirpa Ylönen ja pyytää nuoria seuraamaan ilmoituksia.

Jäppilän palveluesitteeseen ehtii vielä laittaa ilmoituksen. Onko sinulla joku palvelu, jota haluat mainostaa haitarimaisessa esitteessä? Ilmoituksen hinta on noin 50 e, ja tekstin voi toimittaa Sirpa Ylöselle 31.5. mennessä. Esitteitä painetaan 1000 kpl ja ne tulevat jakoon kesäkuun alkupuolella liikkeisiin ja kirjastoon.

– Oikein lämpimästi tervetuloa nauttimaan luonnonkauniin Jäppilän kesästä! toivottaa kyläpäällikkö Sirpa Ylönen.

Kaupat ja liikkeet kesällä

Kauppojen ja liikkeiden aukioloajat kesällä selviävät ao. yhteystietojen kautta:

Heponiemen tila

Facebook: Heponiemen tila

www.heponiementila.fi

Jäppilän Kievari

Ravintola 7.6.–29.7.  ke-la klo 12–18 (Juhannusaatto & -päivä kiinni). Myymälä avoinna satunnaisesti. Linkit ja päivitetyt tiedot löytyvät kesän mittaan:

Open Hours | JK (jappilankievari.com)

Menu/Ruokalista | JK (jappilankievari.com)

Reservations / Pöytävaraukset | JK (jappilankievari.com)

Kolehmaisen Puutarha, www.kolehmaisenpuutarha.com

Mäntylän lammastila, Laura Suhonen, 0500 586 330

,Parturi-kampaamo Sirpa Ylönen, 040 510 6022

Parturi-kampaamo Jaanuska, 040 082 7360

Sale Jäppilä, https://www.s-kaupat.fi/myymalat/sale

Teranmäen Paja

– Jäppilän Käsityön ystävät ry. Facebook: Jäppilän ilmoitustaulu, Jäppilä ja Jäppilä Käsityön Ystävät ry. tai pj Pirkko Nikkarinen, 050 360 3960

– Teranmäen Paja, Tero Vepsäläinen, +358 50 360 3995

Kuvat: Eero Kolehmainen, Leena Maaninen, Pirjo Riipinen ja Sirpa Ylönen

Jutun kokosi Pirjo Riipinen

Share This