Äitini opetti meitä lapsia: tyttöjä niiaamaan ja poikia kumartamaan, avaamaan oven vanhemmille sekä käyttäytymään kohteliaasti ja kunnioittavasti muita kohtaan. Sisällä ei hattu päässä oleskeltu.
En minä nuorisoa moiti, ei me vanhemmatkaan aina tavoista välitetä. Aika on vain muuttunut. Kuten eräs herrasmies sanoi, ei tarvitse tehdä samalla tavalla kuin ennen on tehty, mutta on hyvä tietää, miksi on tehty niin.
Muistellaan hetki menneitä
Eräs käytökseen ja etenkin kunnioittamiseen liittyvä muisto muistuu silloin tällöin mieleen ja saa kunnioittamaan pientä kyläyhteisöä. Kun ruumisauto ajoi koulun ohi, koulun pihalla kaikki leikki lakkasi. Kaikki seisoivat kukin paikallaan asennossa. Pojat ottivat hatun päästä, kunnioittaen viimeistä matkaa ja tervehtien lähiomaisia. Kuulin monien sanovan, että lähiomaiset olivat arvostaneet tätä pientä elettä suuresti
Hyvällä käytöksellä ja näillä pienillä asioilla luomme arvopohjaa tuleville kylän miehille ja naisille.
Siilin koululta 1970-luvulla kotiin päin matkatessa linja-autossa annettiin usein vanhemmalle matkustajalle paikka istua. Siihen aikaan linja-auton käytävällä poikkeuksetta joutui alkumatkasta seisomaan. Oppilaita ja muita matkantaittajia oli paljon, ja linja-autossa oli myös tunnelmaa!
Tosin vähän aikaa piti miettiä, nauravatko kaverit, jos tästä nyt omasta paikasta luovun ja anna ikäihmisen istua. Usein tästä pienestä eleestä seurasi ruhtinaalliset kiitokset ja huomautus hyvästä kotikasvatuksesta.
Kohteliaisuus on kivaa ja hauskaa
Kävelimme vaimon kanssa kipakassa pakkasaamussa hakemaan sunnuntain sanomalehtiä heittopostilaatikosta maantienvarresta. Naapurin vanhaisäntä tuli vastaan, samoilla asioilla. Hän tervehti meitä, ensin vaimoani ja sitten minua, ottaen samalla hatun päästä. Herrasmies. Voi miten pieni ele on jäänyt meidän mieleemme vuosikymmenten takaa.
Tulenko väärinymmärretyksi omien kohteliaisuuksieni kanssa? Mitä se tuokin tuossa yrittää olla olevinaan, tekee itsestään suurempaa kuin onkaan! Kohteliaisuus on kivaa ja hauskaa. Hyvä aasinsilta aloittaa keskustelu ja huomata, että hän olikin koulukaveri kirkonkylän koululta! Nostetaan hattuu, vaikka se sattuu.
Ollaan armollisia, jos hyvät tavat joskus unohtuvat
Nuorten suunnitellessa yhteistä elämäntaivalta, oli nuoren miehen ja mahdollisesti tulevan appiukon kesken käytävä keskustelu, missä sulhanen pyytää ”tyttären kättä”. Ennen tämä keskustelu ei aina ollut vain muodollinen ilmoitus. Hattu kourassa, kämmenet hikoillen ja suu kuivana se on ollut monelle pojalle jännittävä hetki.
Nykyään tämä tapa on muodollinen ja kohtelias ilmoitus tulevasta yhteiselosta. Muistan hyvin itse tuon muodollisuuden. Vastaukseksi sain myönteisen vastauksen lisäksi tyytyväisen ja leppoisan hymyn.
Hyvistä tavoista on aina iloa, mutta muistetaan olla armollisia, jos ne joskus unohtuvat.
Some etäännyttää ja lähentää
Ovatko vain välttämättömät ”huomenta”, ”moi” ja ”hei” tämän päivän huomioimiset? Koronan vaikutus tervehtimiseen toi uusina tyyleinä kyynärpään ja nyrkin perinteisen kättelyn sijaan. Halaukset jäivät, ja on mielenkiintoista seurata, palautuvatko ne koronan jälkeen.
Ja nyt tullaan, siihen herrasmiehen sanontaan eli ei tarvitse tehdä samalla tavalla kuin ennen on tehty, mutta on hyvä tietää, miksi on tehty niin. Minun mielestäni siksi, että silloin aiemmin tavattiin aina ns. livenä, kasvokkain. Puhelinta käytettiin harvemmin asioiden hoitamiseen.
Olen sitä mieltä, että some on muuttanut käytöstämme. Ollaan paljon yhteydessä viestien välityksellä. Mutta etäännyttääkö tämä myös?
Kipeitä asioita selvitellessä on vaikea kirjoittaa viestiä niin, etteikö sitä voi halutessaan tulkita loukkaavaksi. Siemen etääntymiselle on kylvetty.
Mutta kyllä some myös lähentää. On helppoa ja nopeaa pitää yhteyttä, vaikka vanhaan koulukaveriin, jota on viimeksi nähnyt 40 vuotta sitten. Viesti kerran vuodessa kertoo, että elossa ollaan.
Matti Kauhanen
Kirjoittaja on maanviljelijä, joka tulee hyvälle tuulelle hyvistä asioista.
