Istun Helsingin Kaupunginteatterissa, esityksen alkuun on kymmenisen minuuttia. Yleisö alkaa olla omilla paikoillaan, ja pieni odottava jännitys laskeutuu kehoon. Yhtäkkiä minut valtaa mieletön koti-ikävä! Ihan sellainen kokovartaloahdistus! Mieli vaeltaa Jäppilässä kesäteatterilla, monarilla, tutuilla kyläteillä ja metsäpoluilla.
Hätkähdän tuota tunnetta, koska aamullahan sitä kotoa lähdettiin. Ettei tässä nyt viikkotolkulla ole pois oltu. Tähänkö sitä on tultu, ettei pienellä yönylireissulla saa kylää pois mielestä? Tässä iässä sitten iskee koti-ikävä, kun maakuntarajat ylitetään.
Olen kanta-asukas, alkuperäinen, ”aboriginaali” tai ”jäpporiginaali”. Mutta mistä me olemme tänne tulleet? Alussa oli Jäppinen. Harteikas, tukeva, ei kovin pitkä, lyhytjalkainen, hyvin kivisessä maastossa etenevä. Isokourainen. Syyttömänä syntyi hän ja sitten he. Söivät talkkunaa ja tirripaistia. Kipusivat omaksi kunnaksi ja seurakunnaksi.
Elintasopakolaisia?
Ovat tutkineet, että esi-isämme ovat tulleet Länsi-Uralilta, Venäjältä, Suomea asuttamaan ja siitä kylämmekin on saanut osansa. Ihan järkeen käypää, koska maayhteys on helpompi tulla verrattuna venholla meren yli Ruotsista päin.
Jokainen mäki oli noustava ja jokainen järvenlahti kierrettävä toivossa, että parempi elämä koittaisi. Mutta miksi he lähtivät vaeltamaan? Syynä voi hyvin olla poliittiset tilanteet alueella ja ravinnon puute.
Elintasopakolaisia? Se, josta me tänne nykyisin tulevia herkästi muistutamme ja solvaamme. Ovat osanneet ennenkin. Kun laumaan tulee uusi lehmä tai sonni, alkaa voimien mittelö välittömästi. Tulijalle ei sääliä suoda, ja jälki voi olla rumaa.
Uudet kyltit kylän kylkeen
Olemme usein herkästi syyttämässä kaikkia maahanmuuttajia elintasopakolaisiksi, vaikka esi-isämme ovat, korostan, mahdollisesti tulleet alueelle samasta syystä. Nälkä ja turvattomuus on laittanut lähtemään paremman elämän toivossa.
Kenen varpaille sitä on astuttu, kun keskustellaan kiivaasti maahanmuutosta? Omille olisi hyvä astua, jos vain osaisimme.
Otammeko oman identiteettimme, kotipaikkamme ja kylämme vastaan liian kiihkomielisesti ja unohdamme muut? Kanta-asukas ei saa olla muutoksen akilleenkantapää. Suvaitsevaisuus ja inhimillisyys erottaa meidät elukoista. Tämä hiljainen pohtiminen Helsingissä saa hartiani hieman nyykähtämään, alaspäin.
Näytelmä oli hyvä, tilanteita ja naurua piisasi. Matkasimme lähijunalla majapaikkaamme, ja asemalla ja junassa kiinnitin huomiota paikkojen nimiin, erityisesti ruotsinkielisiin.
Huopalahti – Hoplax, Tikkurila – Dickursby. Muistui mieleeni tyttäreni ehdotus, että Jäppilän nimi voisi olla ruotsiksi Jäppilsby!
Ehdotan, että kaksikielisenä maana aloitetaan kylämme kansainvälistyminen ja varautuminen monikulttuurisuuteen antamalla kylällemme ruotsinkieliseksi nimeksi Jäppilsby! Jokaiseen taajamaliikennemerkkiin voisi lisätä lisäkilven, jossa lukee JÄPPILSBY.
Teksti: Matti Kauhanen
Kuva ja kuvan käsittely: Mikko Kauhanen
Kirjoittaja on maanviljelijä, joka yhtiökumppaninsa Eskon kanssa ajattelee yksinkertaiset asiat monimutkaisesti ja monimutkaiset asiat yksinkertaisesti.